Kepeyttä askeleessa

Tänään on hyvän mielen päivä :)
Vaikka vielä yskittää, päätin lähteä lenkille. Lenkkini on tosin vain kolmen kilometrin lenkki, mutta kun lähes nollasta aloittaa, on sekin hyvä alku. Jaksoin hölkötellä jo huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin. Eikä edes yskittänyt paljoa lenkin aikana, eli oli hyvä ratkaisu lähteä... Tänään juteltiin töissä hyvistä lenkkimaastoista. Saas nähdä vaan, ehdinkö mitään muuta lenkkiä kokeilemaan ennen kesälaitumille kirmaamista. Vietän kesäni Pohjanmaalla, eli lenkkimaisemat muuttuvat (ja tasoittuvat) luonnostaan. Toivottavasti jaksan siellä pitää säännöllisestä liikkumisesta entistä paremmin kiinni.

 

Olen tyytyväinen, että olen saanut liikuntatottumuksiani parempaan malliin. Ruoan kanssa vaan tuli taas mässäiltyä. Koulun jälkeen menimme kavereiden kanssa hesburgeriin ja eihän sieltä mitään ostamatta tietenkään päässyt (olisin toki voinut silti valita vaikka salaatin, mutta ei...) ja sen jälkeen vielä kokoustettiin oppilasyhdistyksen kanssa ja siinähän oli kaikkea herkkua tarjolla. Samaa valitan kuin aiemminkin; voi kun oppisi kieltäytymään. Huomenna on taas herkkuja tarjolla koulun pihalla kevään avaukseksi järjestetyssä garden partyssä, mutta josko onnistuisin itseni preppaamaan pysymään pienissä maistiaisissa...
Toisaalta jatkuvakaan lipsuilu ja lepsuilu ei jaksa huolestuttaa minua kovin. Vaikka kaloreita tuntuisi kertyvän, on niiden oltava jonkinlaisessa tasapainossa kulutukseni kanssa, kun en kerran tähän mennessä ole tämän enempää paisunut (toki ihmisen psyyke on niiiin hyvä huijaamaan...). Nyt vain haluaisin saada itseni uskomaan, että tasapaino ei riitä! Jos haluan tuloksia, pitää minun kuluttaa enemmän kuin olen syönyt. Tätä varten minun pitäisi todennäköisesti kohdata todellisuus siinä, kuinka paljon kaloreita mistäkin tulee ja menee (ehkäpä saan jossain vaiheessa aikaiseksi perehtyä noihin) ja tehdä tietoista työtä asian eteen: repiä itseäni liikkeelle ja kovempiin suorituksiin ja kasvattaa itsekuria kieltämään itseltäni syöpöttely vaikka tekisi mieli.

Olenkohan maininnut, kuinka rakastan venyttelyä.Salilla käydessä saatan kevyesti venytellä lopussa tunnin ajan. Se vain tuntuu niin kovin hyvältä <3, on lisäksi hyödyllistä (voi sitä tuskaa lihaksissa, jos venyttely on jäänyt pois) ja saa ajatukset virtaamaan täysin vapaasti, etten välttämättä itsekään huomaa, missä olen ajatuksissani. Pidän hurjan hyvänä merkkinä sitä, että muunkinlaisista fyysisistä suorituksista kuin syömisestä osaan ottaa irti sen tarjoaman nautinnon. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle ja se on oleellinen osa itseni motivointia. Hyvännäköinen kroppa: Here I'll come! (hitaasti, mutta varmasti)

Voi kevät sentään...

Ihan ensimmäiseksi: keväästä on hyötyä. Aurinko paistaa, tiet ovat sulia ja kuivia, ulkona on lämmintä... Mikä voisi enää enemmän houkutella ulkoilemaan :)

...Mutta! Kevät tarkoittaa myös kevätflunssaa. Luulin, että se oli jo mennyt lähes ohi, mutta sieltä se vaan taas ponnisti päälle, kun kastelin talviturkkini. Vieläkään en ole ihan kunnolla ollut kipeä (onneksi), mutta on niin ärsyttävää, kun ei tiedä, missä mennään; kannattaisiko levätä vai vetää jo kunnolla ja haastaa itseään. Viimeisimmät pari lenkkiä, jotka tein tuossa loppuviikosta, menivätkin mukavasti yskimisen lomassa. Välillä kurkku on ollut kipeä, välillä pää tuntunut ilmapallolta ja välillä niin hyvältä, ettei mitään... Eikä tässä muuten mitään, mutta flunssailusta saa niin hyvän tekosyyn jättää reippailut väliin. Mutta lihominen ei tunne lomataukoja!

Ne pari kertaa, kun tässä lenkkeilin, tuntuivat kyllätosi hyviltä. On ihanaa, kun voi jättää takin kotiin, mutta vähintään yhtä ihanaa on huomata, kuinka kerta toisensa jälkeen jaksaa juosta pidemmälle ja isomman osan lenkistä. Sitä en tiedä, onko syynä kunnon tai itsekurin kohentuminen vai oppiiko kroppa vain paremmin hakemaan rajoja. On voittajafiilis, kun oppii sanomaa itselleen ei silloin, kun tekisi mieli hidastaa kävelyyn ja huomaakin pian jatkaneensa juoksua, niin että se tuntuukin jo paljon kevyemmältä. :) (Sama ei:n taito pitäisi oppia kahvipöydässäkin)

Liikunnan ilo on antoisaa iloa! Siitä haluan pitää kiinni :)

Innostuksen laantumisen vaihe

Niinhän siinä kävi kuten aina ennenkin... Pienen alkuinnostuksen jälkeen hieno projekti ja reippaat ajatukset laantuivat.
Ei kyseessä sentään kuitenkaan ole mikään pahimman luokan epäonnistuminen vaan ihan se, ettei arjessaan muista pitäytyä päätöksissään...

Syömisen suhteen usein unohtuu miettiä laihtumistaa ja harkita valintoja sen mukaan. Ja sitten, jos sattuu muistamaan, niin luovuttaa ajatuksesta, kun "nyt kerran tekee mieli. Ja eihän nyt yksi kerta mitään haittaa." Mutta kuinka paljon oikeasti tekee mieli, ja mikä on vain luonteen heikkoutta ja itsekurin puutetta. Juu ei yksi kerta haittaa, mutta monet yhdet kerrat kyllä! Hyvällä tahdolla tahdon kuvitella, että kevennyksen yritys on vaikuttanut edes herkkumääriini hiukan pienentävästi... Lämpimien ruokien syömisessä olen melko onnistuneesti pitäytynyt. Sehän nyt vaikuttaa jo tiedostamatta huonon syömisen määrään, kun ei nälkäänsävedä mässyä.

Itse oon sekä mummo että koira (samaan aikaan)

Vähän alkaa tässä kirjoittaessa tuntua, että olenko ollenkaan tosissani tämän projektin kanssa. Jos olisin tosissani, olisi päällä kunnon morkkis repsahtelusta ja itsekurin puutteesta. Mutta tässä sitä vaan kirjoittelen niin kuin ei mitään... Puuttuukohan minulta kunnon motivaatio? Millä muut ihmiset motivoivat laihdutustaan? Vai onko kyse siitä, että minun pitäisi luoda säännöt itselleni. Sitten olisi ainakin selkeää, että joko olen noudattanut tai en ole noudattanut. Sitten en voisi samalla tavalla lipsuilla...

Aivan varmasti, jos en lopeta lepsuilua...

Liikunnankin kanssa on tapahtunut taantumista, tosin ihan perusteltua. Nyt ei ole tullut tehtyä päivittäin jotain hikistä, kun on vähän kevätflunssan poikasta yrittämässä päälle. Kunnolla kipeä en ole ollut; räkätautia, kurkkukipua ja  veto pois vaan. Mutta pienenkin flunssan iskiessä tyydyn lepäilemään, ettei sitten iske kunnon tauti päälle. Pieni flunssa menee ohi pienelläkin levolla! Toki tanssimaan on parina iltana pitänyt silti päästä. Sitten on menty vain tahdon ja Finrexin voimalla. Ja nyt rupeaa olemaan taudit ohi, eli voin taas ryhdistäytyä!

Postvappu

Kuten jo aiemmin kirjoitin, vapun syömiset eivät jääneet vappuun vaan viikonloppu syötiin vielä vapun jälkimainingeissa. Vanhempien luona vedinkin oikein kunnolla munkkia ja maistelin simaa. Viikonloppuna tuli myös syötyä ulkona: lauantaina oli yläasteen luokkakokous ja sunnuntaina käytiin perheen kanssa syömässä. Ravintolaruoat ovat ihanan herkullisia, mutta eivät kevyimmästä päästä, ja kun on tottunut siihen, että kaikki syödään, tulikin ahmittua enemmän kuin tarve olisi vaatinut. Lauantaina tuli pari drinkkiäkin juotua.

Tärkeää minun olisi muistaa se, ettei tarkoitukseni ole kieltää herkuttelua itseltäni vaan pyrkiä kohtuuteen. Jos yritän kieltää itseltäni, kasvaa halu vain tuplasti suuremmaksi, eikä hyvästä ruoasta tai juomasta nautikaan vaan alkaa tuntea huonoa omaatuntoa ja pettymystä itseensä, kun ei pysty kietäytymään. Parempi vaihtoehto on oppia nauttimaan ruoasta, jokaisesta suupalasta, jonka suuhunsa laittaa. Hyvästä voi nauttia vähästäkin määrästä oikein nautiskellen, eikä mättää suuhun mättämästä päästyään. Ja opetella tietoisesti nauttimaan kaikista mauista eikä tehdä jakoa oikean ruoan (välttämätön, jolla täytän itseni ja josta saan ravintoaineet ja joka voi kyllä kanssa olla joskus ihan hyvää) ja herkkujen (epäterveellistä roskaa, joka maistuu sitä paremmalle, mitä enemmän syö) välille. Oikea ruokakin tarjoaa niitä makuelämyksiä, joista jää hyvä maku suuhun ja mieleen. Ja jos ei tarjoa, niin sitten sille asialle on tehtävä jotain...
Huomioitava on myös se tyytyväisyyden tunne, kun on syönyt sopivasti. Jos herkuttelee jollain hyvällä, olisi niin tärkeää oppia lopettamaan silloin, kun tuntuu juuri hyvältä eikä silloin, kun on vähän liian täysi. Olisi myös opeteltava kuuntelemaan itseään: milloin tekee mieli syödä jotain hyvää eikä vain syödä, kun jotain kerran on tarjolla. Silloin, kun itse tekee hyvää mieli, voi sen itselleen sallia, mutta opetella kieltäytymään silloin kun kyse on vain jälkimmäisestä

Liikunnan suhteen meininki on alkanut ok. Joka päivä olen tehnyt jotain, mistä on tullut hiki. Jos ei tanssi-iltojen tai muiden kivojen juttujen puitteissa ole tarjoutunut hikoilua, olen lähtenyt lenkille tai salille (näitä tosin ei vielä montaa kertaa). Tärkeimpänä en ole pitänyt sitä, mitä teen tai kuinka kauan; sitä kuinka tehokas treeni itsessään on. Sen sijaan olen pitänyt kriteerinä sitä että tulee edes vähän hiki ja hengästys ja että yleensäkin tulee lähdettyä tekemään jotain. Kyllä treenin tehoja ja kestoa voi halunsa mukaan lisätä, mutta tärkeimpänä koen, että muodostan itselleni tavan lähteä. Usein lähtemisen ja alkamisen kynnys on korkein, joten aion nyt päästä siitä kynnyksestä eroon.

Tänään jatkui koulussa lähiopetus, joten pääsen taas kouluruokien pariin. Monipuolinen kunnon ruoka lounasaikaan on ihan hyvä pohja kevyemmälle syömiselle, varsinkin, jos muistan noudattaa lautasmallia ja pitäytyä sopivan kokoisissa aterioissa. Jälkkäriä on onneksi tarjolla vain keittopäivinä eli kerran viikossa. Tänään tästä kirjoittelemasta päästyäni menen lämmittämään äidin tekemää maksalaatikkoa ja lähden taas ...yllätys-yllätys: tanssimaan :D

Vappusyönnit

Vappu tuli, vappu meni. Jäipä kirjoittelukin vähemmälle, mutta eipä se mitään... Koska en mennyt vapputorille, vältyin suurimmilta kiusauksilta.

Vappuaattona syömiseni oli päivällä samaa luokkaa kuin aiempina päivinä, mutta illalla meninkin sitten Saapas-operaatioon (seurakunnan erityisnuorisotyön/etsivän nuorisotyön vapaaehtoistoimintaa), mikä tarkoitti pitkän illan mittaista tallustelua ympäri Kaivaria. Tästä seurasi, että tarjolla ollut välipala maistui... Söin pitkän illan aikana useamman leivän, vähän karkkia, pari munkkia, keittoa, rahkaa, viinirypäleitä, pullan. Ai kauhia, tälleen kirjoitettuna näyttää paljon enemmältä, kuin miltä se tuntui... Toki kävelyä tuli sen verran, että kulutettuakin tuli ja varsinkin, kun olin aloittanut päiväni käymällä salilla.

Vappupäivän aloitin puurolla ja ruoaksi syötiin yhdessä kämppiksen kanssa keitettyjä perunoita ja kanakastiketta (taisi olla kermaan tehty) ja sitten menimme vielä piknikille pihalle ja siinähän tuli sitten hörpittyä simaa, lasillinen valkkaria, syötyä pähkinöitä, keksejä, viinirypäleitä. Illalla menimme Kaivohuoneelle keikalle ja siellähän tuli sitten tanssittua taas itsensä hikeen ja reidet kipeiksi (vaikka olivat kyllä valmiiksi jo edellisen päivän salilta). Kotimatkalla piti nälkään ostaa täytetty patonki. Vappu ei tosin taida jäädä tähän, vaan viikonloppuna menen vanhempien luokse, missä on vielä jotain perinteisiä vappuherkkuja säästetty minulle. Pitäisi varmaan tehdä etukäteissuunnitelma, mitä aion syödä, ettei vallan menisi mässäilyksi...

Eilen aloitin aamun banaanilla, raejuustolla ja teellä. Ampaisin pienelle kävely-/hölkkälenkille jonka päätteeksi venyttelin oikein pitkän kaavan mukaan telkkarin ääressä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä sen jälkeen ei reisissä ja pakaroissa tuntunut enää yhtään :). Päivällissalaatin jälkeen tulikin taas vedettyä muutama keksi. Ennen yövuoroon menoa vielä pari ruisleipä, joiden päällä avocadoa (johon lisää mustapippuria ja sitruunamehua, nam).

Kun tässä pohdin näitä syömisiäni, niin ei tämä nyt mitään ihan hervotonta mässäilyä ole, mutta ei tällaisella lepsuilulla laihtumaankaan pääse. Ongelmani eivät (ainakaan tässä vaiheessa) ole karkit, sipsit tms. huonot herkut, vaan enemmänkin viattomat "pienet pahat". Huomaan, että ylimääräinen napsiminen tapahtuu pääosin sosiaalisten tilanteiden yhteydessä, kun joku muu on vaikkapa laittanut tarjolle syötävää, eikä tarvitse itse tehdä tai ostaa. Myös pikkunälkään tulee syötyä. Voisin yrittää kevyiden salaattien sijaan panostaa siihen, että tekisin oikean kunnon ruoan, jolla nälkä lähtisi kunnolla ja olisi täydempi olo. Toisaalta salaatit ovat niin hyviä ja helppoja ja pieneen näläntunteeseen alkaa jo pikkuhiljaa tottuakin :)

Nyt aikomuksena kirmata pienimuotoiselle lenkille ja sen jälkeen nukkua yövuoron jälkeisiä univelkoja hiukkasen pois. Lenkkarini ovat ikävä kyllä vanhempien luona (mitäpä minä niillä täällä tekisin, kun enhän minä lenkkeile), mutta päätin, että tällaisella kuivalla ilmalla sisäpelikengät saavat hoitaa sitä virkaa, ettei homma nyt kenkiin tyssäisi ;)

Tää on niin totta! Ei pidä luovuttaa