Ihan ensimmäiseksi: keväästä on hyötyä. Aurinko paistaa, tiet ovat sulia ja kuivia, ulkona on lämmintä... Mikä voisi enää enemmän houkutella ulkoilemaan :)
...Mutta! Kevät tarkoittaa myös kevätflunssaa. Luulin, että se oli jo mennyt lähes ohi, mutta sieltä se vaan taas ponnisti päälle, kun kastelin talviturkkini. Vieläkään en ole ihan kunnolla ollut kipeä (onneksi), mutta on niin ärsyttävää, kun ei tiedä, missä mennään; kannattaisiko levätä vai vetää jo kunnolla ja haastaa itseään. Viimeisimmät pari lenkkiä, jotka tein tuossa loppuviikosta, menivätkin mukavasti yskimisen lomassa. Välillä kurkku on ollut kipeä, välillä pää tuntunut ilmapallolta ja välillä niin hyvältä, ettei mitään... Eikä tässä muuten mitään, mutta flunssailusta saa niin hyvän tekosyyn jättää reippailut väliin. Mutta lihominen ei tunne lomataukoja!
Ne pari kertaa, kun tässä lenkkeilin, tuntuivat kyllätosi hyviltä. On ihanaa, kun voi jättää takin kotiin, mutta vähintään yhtä ihanaa on huomata, kuinka kerta toisensa jälkeen jaksaa juosta pidemmälle ja isomman osan lenkistä. Sitä en tiedä, onko syynä kunnon tai itsekurin kohentuminen vai oppiiko kroppa vain paremmin hakemaan rajoja. On voittajafiilis, kun oppii sanomaa itselleen ei silloin, kun tekisi mieli hidastaa kävelyyn ja huomaakin pian jatkaneensa juoksua, niin että se tuntuukin jo paljon kevyemmältä. :) (Sama ei:n taito pitäisi oppia kahvipöydässäkin)
Liikunnan ilo on antoisaa iloa! Siitä haluan pitää kiinni :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti