lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tyytyväinen itseeni

Huomasin, että useimmat kirjoitukseni etenevät laihdutuksen epäonnistumista harmitellessa ja kroppaani soimatessa. Kuitenkin olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen itseeni. Se unohtuu helposti päivityksiä kirjoitellessa, mutta on oikeasti ihan äärettömän tärkeää. Vaikka terveelliseen elämäntapaan pitää pyrkiä ja ylipaino ei ole hyvä asia, ei itsetuntoaan ja elämästä nauttimista pidä rakentaa kroppansa varaan.

Ylipaino ei rajoita elämääni, pystyn tekemään ihan niitä juttuja kuin jos olisin normaalipainoinen (ehkä vähän lyllertävämmin vain ;)). Olen sen kokoinen, että löydän kyllä nättejä vaatteita itselleni. Ja ennen kaikkea, olen terve. (Tiedän, että lihavuus voi tuoda mukanaan kaikenlaisia sairauksia ja vaivoja, mutta uskoisin painoni olevan vielä siinä mallissa, ettei sellaisesta tarvitse huolta kantaa.) Monilla normaalipainoisilla tutuilla on jos jonkinlaista kremppaa jaloissa, polvissa, selässä tai käsissä. Olen onnellinen siinä, että saan liikkua ja nauttia vapaasti ilman, että tarvitsee murehtia, kuinka tuskainen seuraava päivä on, jos lähtee rasittamaan kroppaansa.
Tuhat kertaa mieluummin otan tämän paino-"ongelman".

Tärkeä kysymys on myös, kuka tai mikä sitten on hyvännäköinen? Media (myös sosiaalinen sellainen) tarjoilee kokoajan salakavalasti kuvaa siitä, mikä näyttää hyvältä ja kuinka tärkeää se on. Kaunista on tänä päivänä tasan laiha ja seksikäs. Kuuluuko sen olla niin? Muistan nähneeni kuvan, jossa on langanlaihoja tämän päivän malleja bikineissään luut paistaen ja alarivissä Marilyn ym. pehmeämuotoisia naisia reisineen ja lantioineen, kuvan päälle oli kirjoitettu kysymys "When did this become hotter than this?"
Meidän yksilöiden ei pitäisi hyväksyä, eikä varsinkaan omaksua omaksi ajattelumalliksemme, sitä että kauneutta voi pistää järjestykseen. Jokainen on eri tavalla kaunis ja meidän pitäis oppia näkemään se: litteä pyykkilautavatsa, kaunis lantion kaari, suuret tai pienet rinnat, söpöt pisamat, sädehtivät silmät jne. jokaisen ainutlaatuinen kauneus (myös omamme!)
Olen huomannut, että useinkaan merkittävintä siinä, kuinka hyvältä nainen (tai mies) näyttää ei ole se, minkälaiset fyysiset ominaisuudet kyseisellä henkilöllä on vaan se, miten hän kantaa itsensä. Se oli tärkeä lause, lue uudestaan. Itsevarmuus kaunistaa jokaista. Enkä nyt tarkoita sellaista itsevarmuutta, että tietää olevansa aina ihan sairaan hyvännäköinen ja on ylpeä siitä (okei, sekin on hyvä juttu). Tarkoitan sitä, ettei anna ulkonäkönsä määritellä itseään eikä märehdi, miltä näyttää vaan asioita tehdessä voi unohtaa ulkonäkönsä kokonaan, ja hyväksyy sen, että ulkonäön suhteen on myös huonoja päiviä. Ja ilo! Hymyilevä ihminen on aina hyvännäköinen ;)

Olen tärkeä, ihana minä juuri tällaisena. Tiedän olevani naisellinen. Parasta itsetunnon kohotusta ikinä ovat naispuolisten ystävien kommentit hyvännäköisestä kropasta. Mielestäni minulla on kauniit silmät ja muutenkin peilistä saattaa joskus katsoa jopa aika vetävän näköinen mimmi. Ei tietenkään aina tunnu siltä, mutta pääasia että tiedän sen ainakin joskus pitävän paikkansa. Tiedän olevani kaunis.
Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi; luotu tarkasti juuri sellaiseksi kuin me olemme. Itsensä vähättely on Jumalan kallisarvoisen ja täydellisen luomistyön vähättelyä!

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Psalmi 139:13-16


 En näe ristiriitaa määrätietoisen laihduttamisen ja kevyen itsensä soimaamisen sekä itsensä sellaisenaan rakastamisen ja arvostamisen välillä. Läskikapinalle pitää vain antaa oma aikansa ja tilansa, ja huolehtia, että se pysyy niissä...




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Huolettomat kesälaitumet ja syksysuunnitelmia

Hups, onpas taas jäänyt päivittely pitkäksi aikaa väliin. Tätä se kesä tekee...
Samalla tavalla kuin kirjoittaminen, on jäänyt myös keventäminen. Se on niiiin helppo unohtaa.

Keväällä kokeilin motivoimiseeni sitä HeiaHeia:a. Eipä sekään jaksanut tätä laiskimusta motivoida. Pari ekaa treeniä jaksoin sinne merkitä, mutta siihen sekin jäi. Nyt sieltä vain tulee viikoittain toiveikas sähköposti "Toivottavasti olet kunnossa ja pääset pian taas liikkumaan!"

Kertoo kaiken mun kesästäni...


Yksi syy helppoon unohtamiseen on perinteinen "poissa silmistä, poissa mielestä". En ottanut vaakaa mukaan pohjanmaalle (oli ehkä muutakin tuotavaa), eli seuraavan kerran totuus levähtää silmille kun syksyllä palaan takaisin Graniin. Saas nähdä, miten käy. En osaa arvioida ollenkaan, kumpaan suuntaan paino kallistuu. Mikä vain on mahdollista, mutta toivossa on hyvä elää. Vielä kun vaan löytäisi sen Toivon jostain, missä lie äijä piileksii...

Kesällä on onneksi helppo välttää ylensyöntiä, kun ei jotenkin vaan ruoka himota samalla tavalla. Lisäksi ehdoton kesäherkkuni on herneet, mikä lyö täystyrmäyksellä talven karkkiherkuttelun laudalta. Ja metsämansikat on kans hyvä: paljon ei tule määrällisesti syötyä, kun keräilyyn menee aikansa ja samalla tulee nautittua jo pienestäkin suupalasta. Vadelmia odotellessa!
Jälleen kerran innostuin täyttämään jääkaapin hyvin salaattipainotteisesti (mikä käytännössä ei tarkoita sitä, että salaatteja olisi paljoa erilaista vaan ettei juuri muuta sitten olekaan. Eli aika vapaasti saa valo paistaa ympäri kaappia).
Yksi mainitsemisen arvoinen plussa kesän ruokailuissa on leireily. Silloin ruokailuajat ovat säännöllistäkin säännöllisemmät ja ruoka kunnollista kotiruokaa. Ihanaa on se, kun saa tulla valmiiseen pöytään, eikä tarvitse itse valmistaa sitä <3

Liikuttua on tullut ihan hävettävän vähän. Ajattelin, että kesän aikana tulee poljettua paljon, kun kerran ei ole autoa käytettävissä. Ja paskat. Sisällähän tässä on tullut kyhjötettyä, eikä lähdettyä yhtään mihinkään. Yleensä kesällä myös uin melko paljon. Tänä kesänä ei ole sitäkään tullut tehtyä. Laiskuudestako sekin johtunee, koska tuossa ihan lähellä kuitenkin olisi joen vierelle tehty pieni ranta ja mukavan pyöräilymatkan päässä parempi. Tai sitten pistän vanhuuden piikkiin; eihän sitä aikuistuessaan jaksa enää vedessä leikkiä (huom. tekosyy).
Tanssin aikaahan kesä toki on. Pari kertaa on tullut lähdettyä pyörähtelemään, ja eihän siitä ilman hien valumista pääse. Viime perjantaina lähdin vielä töiden jälkeen polkemaan lähilavalle, vaikka ilta lyhyeksi jäikin, kun vasta yhdentoista jälkeen menin. Sen arvoista oli, saman aion tehdä ehkä tälläkin viikolla... :)


Tanssista pääsenkin hyvin siihen, mitä aion syksyllä. Koska nyt ei ole luvassa työharjoitteluita eri paikkakunnilla tai iltavuoropainotteisesti, pystyn taas menemään tanssitunneille. Jeee!!! Swing-tanssiseurani syksyn lukujärjestys on jo julkaistu ja siitä olen innoissani jo miettinyt, mille tunneille aion mennä. Kolmena päivänä viikossa (ma, ke, to) olisi treenit, mihin haluan ehdottomasti. Pe-su haluan pitää vapaana, että voi tehdä viikonloppureissuja vanhempien luokse. Tiistaina ja viikonloppuina voin sitten tehdä kaikenlaista itsenäistä treeniä salilla, lenkkeillen, uiden... mitä nyt keksinkään.
Nyt olen niin innostunut tanssista ja mahdollisesti siinä kehittymisestä, että se on tämän hetken motivaattorini. Pystyn tanssimaan varmasti niin paljon paremmin, jos kuntoni on hyvä ja kroppani kevyt ja vetreä. Ryhdin kautta myös tanssiasento paranisi. Ja näyttäähän hoikan tanssiminen paremmalta kuin valtavan elefantin ;)
Tällä mennään!

 

Itseasiassa jo tämä kirjoittaminen motivoi sen verran, että päätin nyt illalla vielä tämän jälkeen tehdä pienen liikunnallisen pyrähdyksen ;)