Kesällä tosiaan on helppo unohtaa kaiken maailman kevennysprojektit. Erityisen vaikea syömisiään on hillitä vanhempien luona kesäänsä viettäessä. Kun itse käy kaupassa, on huomattavasti helpompi hallita syöpöttelyään kuin silloin, jos voi vain kävellä keittiön kaapille katsomaan, mitä hyvää sieltä tällä kertaa löytyy. Lisäksi monta kokkia -> paljon erilaisia kokkaustottumuksia. Vaikka itse yrittäisin painottaa kevyeeseen, salaattipitoiseen ruokaan, en rohkene kieltäytyä/valittaa toisten hyvää hyvyyttään valmistamista majoneesisalaateista ja rasvaisista paistoksista, herkullisista jälkiruokaherkuista puhumattakaan.
Nyt kuitenkin arki omassa kotona kämppisten kanssa on palannut ja olen tämän syksyn päättänyt olla oman lautaseni herra. Alku on ihan lupaava; ostin kaupasta taas kovasti salaattitarpeita ja herkut jätin hyllylle. Ja olen keksinyt taas uuden motivaattorin! Tein inventaariota vaatekaapissani ja löysin mummun vanhan todella kauniin mekon, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Mekko mahtui päälleni, mutta sen verran pinkeä se oli, etten uskaltaisi siinä istua tai polvistua alttarille (ei, en ole menossa naimisiin vaan valmistujaisiimme kuuluu työhön siunaus). Ajatuksenani siis olisi josko tämä mekko mahtuisi päälleni, kun joulukuussa valmistun sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Koska en ole maksanut mekosta mitään, ei häviö ole suuri, jos epäonnistun, mutta jos taas onnistun, tulen näyttämään upealta todella kauniissa mekossa :)
Kovalla innolla jo odotan treenien alkamista. Ilmoittauduin neljään eri viikkoryhmään, sillä nyt syksyllä meillä on aika vähän lähiopetusta, eli päiväni eivät ole täytee aikataulutetut vaikka illat vähän olisivatkin ;) (tekemistä kyllä riittää opparin ym. merkeissä, mutta kun täytyy tanssia, niin silloin täytyy tanssia). Erityistä itseni patistamista ei siis välttämättä vaadita, kun liikunta tulee arjen mukana automaattisesti.
Tanssimisen suhteen minulla onkin ollut kesällä kovat taitojeni reflektoinnit päällä. Kuten jokainen jotain harrastava tietää, on harrastamisessa ja omien taitojensa kokemisessa erilaisia vaiheita: itse olen kesän aikana saanut oivalluksen siitä, etten taidakaan olla niin hyvä kuin olen kuvitellut olevani. Välillä on hyvä nöyrtyä huomaamaan, että minulla onkin aika paljon opittavaa ja loppujen lopuksi olenkin aika onneton tanssimaan kun vertaa joihinkin oikeasti taitaviin. Nyt syksyn alkaessa (ainakin itsestäni tuntuu, että syksy on jo tulossa) on nostanut päätään sellainen tunne, että kyllähän mä toisaalta melkonen mimmi oon tanssimaan; aika monia lajeja kuuluu repertuaariin ja seuraan sujuvasti vielä useita näiden lisäksi. Tämä on siis melko sopiva vaihe lähteä treenaamaan: nöyränä siitä, että on paljon opittavaa ja vain kovalla työllä voi oppia, mutta toisaalta osaan jo aika paljon ja kunnon potentiaalia mulla on vaikka kuinka paljoon!
 |
| Löytyipä juuri minulle sopiva kuva ;) |
Ai niin se vaaka... Eipä kesä ihan täysin lepsuillessa ole mennyt sillä vaaka näytti 85,7kg. Tosin en muista, mihin vuorokauden aikaan keväällä mittasin, enkä sitä, mitä vaaka näytti lomalle lähtiessä. Mutta lukema on alaspäin alkupainosta, eli ei kesä ihan harakoille olekaan mennyt. Ja se on jo tosi lähellä ensimmäistä välitavoitetta. Päätin iloita siitä, kun vaaka ensimmäisen kerran tulee näyttämään <85, vaikka tuollainen tavallinen kotivaaka saattaakin pikkuisen heittää lukemassaan. Kuitenkin iloitseminen ja onnistumisen kokemus on hyväksi projektilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti