sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tietää tehneensä

Perjantaina oli taas charlestonia. Yleensä siellä tulee ihan hullun kova hiki, mutta tällä kertaa olikin vähän eri juttu. Kyllä paidasta taas näki hikisen selän, mutta nyt menikin tanssiminen enemmän lihaksiin kuin yleensä. Illalla ja varsinkin seuraavan päivänä reidet, peppu ja selkä kyllä kertoivat minun tehneen töitä.
Mutta ei jäänyt siihen. Eilen olin tosi pitkästä aikaa salilla. Tykkään tosi paljon meidän koululla olevasta kuntosalista; siellä on kaikki, mitä tarvitsee (myös kunnon peili!), sopivasti tilaa ja siellä saa olla aivan rauhassa. Siitä huolimattan siellä tulee käytyä aivan tosi liian harvoin, ja sen huomasi myös siitä, kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Eli onneksi saa olla rauhassa, kun niin nolottavan vähän jaksaa tehdä yhtään mitään. Noh, pääasia, että nyt tuntuu, eli ainakin tällä kertaa tuli jotain tehtyä :)

Ruokailun kanssa on käynyt nyt vähän niin, että hirveän helposti jää ruokailut väliin. Siinä mielessä hyvä, että eipähän tule herkuteltuakaan, mutta jos en saa kehon tarvitsemia aineita riittävästi, niin sekin rupeaa jossain vaiheessa kostautumaan. En vain ole yhtään kiinnostunut mistään ravintoainejutuista, en jaksa selvittää, minkä verran mitäkin hyvää ja tärkeätä tarvitsisi, enkä jaksa myöskään kirjata kaikkea syömääni grammamäärineen ylös niin että joku muu tarkistaisi puolestani (esimerkiksi kiloklubissa näyttää olevan aika kätevät systeemit, mistä näkee hyvin, syökö ja liikkuuko suhteessa oikein), kun eihän mulla edes ole keittiövaakaa (ja vaikka olis, niin en varmaan jaksaisi punnita kaikkea) enkä osaa itse arvioida yhtään, että mitä mikäkin painaa... Että vähän mutu-tuntumalla menen näissä ruokajutuissa, mutta yritän kyllä syödä "monipuolisesti ja kasvispainotteisesti"

Kohta taas tanssimaan seuran kuukausibileisiin!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Se kaikki on korvien välissä!

Tänään näyteikkunoiden ohi kävellessäni vilkaisin pikaisesti peilikuvaani ja tajusin sen. Asia on ollut niin jo jonkin aikaa, mutta nyt sen ymmärsin. En nimittäin näe peilistäni lihavaa ihmistä. Näen ryhtiä, pienimmän vatsan ja kapeammat reidet. Samankaltainen fiilis oli tässä jokin aika sitten, kun rupesin housuja vaihtaessa ihmettelemään, missä takapuoleni on. Piti käydä peilistä tarkistamassa ja todentotta, se näytti hävinneen (mutta silloin en vielä tajunnut, että ihan tosiaan näen itseni kaikenkaikkiaan hoikempana kuin aiemmin).
En usko, että peilikuva/ulkonäköni olisi vielä kovin paljoa muuttunut, ajattelen että isompi muutos on tapahtunut korvien välissä. Seuraava kysymys onkin, onko se jatkon kannalta hyvä vai huono asia. Lisääkö se motivaatiota vai latistaako kaiken tyylin, "eihän tässä nyt juuri mitään tarvitse tehdäkään." Sen näkee tässä sitten, että mikä on vaikutus, mutta varokaa läskit, aion olla hereillä! Ja kaikenkaikkiaan tyytyväisyys omaan peilikuvaanhan on todella iso positiivinen asia.

Muutosta ajattelutavoissani huomasin näyteikkunoiden lisäksi ruokatiskillä. Treenien jälkeen teki mieli jo matkalla jotain syötävää (päädyin aika hyvään rahka-marja-mysli-juttuun) ja katseeni kiinnittyi suklaiseen, mehevään brownies-palaseen. Reaktioni oli seuraava: hmmmmmmikä kalorimäärä! (Alku siis luetaan sellaisella oih, mitä herkkua -äänensävyllä, mutta vaihtuukin suoraan päinvastaiseen reaktioon.) Eikä siis sellainen pakotettu reaktio, että "oi kuinka tekisi mieli, mutta en anna lupaa itselleni" vaan ihan aidosti kumpuava ajatus siitä, miten vastenmielistä treenien jälkeen olisi vetäistä vastaava energiapaukku. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin vahvasti tuntui tuolta, eli iloitsen tästä :)

Loppuun vielä luokkatoverin suusta noussut lausahdus laihdutukseen liittyen: "Suunta on alaspäin! Hyvällä tavalla."

maanantai 16. syyskuuta 2013

Positiivisia tuloksia

Makea on taas maistunut, mutta en anna sen haitata. Tuli nimittäin vaatekaupoilla toissapäivänä sen verran hyvä mieli.
Löysin aletangosta kivan näköiset shortsit, joita sitten päätin testata päälleni. Yllätys oli melkoinen, kun kokoa liian pieneksi kuvittelemani housut (44, sillä rekistä ei löytynyt nelikutosia) olivatkin huomattavasti liian suuret! Ne eivät meinanneet edes pysyä päällä! Myös 42-koko puuttui, joten hyppäsin suoraan nelikymppisiin (koko, mihin en ole mahtunut varmaan edes teinivuosina), jotka yllätyksekseni näyttivät oikein hyviltä. Vielä muutaman kilon pudotuksen tuoma väljyys ei varmasti tekisi pahaa, mutta tälläkin hetkellä vallan sopivat. Mallin ja mitoituksen on oltava jollain tavalla kummalliset näissä shortseissa, koska tiedän, ettei tuo ole oikea vaatekokoni, mutta siitä huolimatta jaksan hehkua innosta. Siis miettikää, kolme kokoa pienemmät, kuin mihin olisin ensimmäisenä tarttunut. It feels good!

Toinen asia, josta iloitsen, on viime viikon lindy hop treenit. Edistyneiden ryhmä, johon halusin, on siitä erilainen kurssi tanssiseurassani, että sinne on tasokoe. Se toteutettiin niin, että ensimmäiselle kerralle saivat osallistua kaikki, jotka halusivat pyrkiä ryhmään ja tunnin lopuksi ryhmään päässeille ilmoitettiin iloinen lopputulos. Treenipäivät menevät kohdallani niin, että keskiryhmä ei sopisi minulle. Eli, jos halusin treenata lindyä, piti minun päästä edistyneisiin. Etukäteen olin jo vähän kuullut valmentajalta sen suuntaista, että pääsisin hyvin suurella todennäköisyydellä ryhmään, mutta siitä huolimatta jännitti, kuinka mahtaa käydä. En etukäteen oikeastaan edes tiennyt, minkä tasoista väkeä ryhmään olisi pyrkimässä. Lopulta onneksi kävi niin kuin toivoin ja pääsin kuin pääsinkin ryhmään. Siitä iloitsin, ja iloisten vieläkin, oikein kovasti. Tykkään lindystä paljon, oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on lempparini rock'n swing -tansseista. Ja tuntuu hienolta ajatella kuuluvansa seuransa parhaimpiin tunneilla käyviin tämän lajin tanssijoihin (ryhtini suoristui ylpeydestä juuri viidellä sentillä). Mä oon siis niin hyvä!

Haluan, että kevennysprojektini on hyvän mielen projekti, eikä ikävää hampaiden kiristelyä. Tämä tuntuukin onnistuvan oikein positiivisin mielin ja ilman turhaa pingotusta. Eikä tämä nyt edes ole mikään kovin vakava asia; onnistuu, jos onnistuu ja ei, jos ei ;)

perjantai 13. syyskuuta 2013

10 pakettia voita

Ihan ensiksi haluan jakaa päivän viisaan ajatuksen: Onni on asua kaupan vieressä. Varsinkin, kun on juuri saanut hikiset treenivaatteet kiskottua päältään ja laitettua pyykkikoneeseen ja siinä hikisenä, alasti seisoessaan tajuaa, ettei ole pyykinpesuainetta. Tiesin, että se on loppu, mutten sitten muistanut ostaa muutamaa minuuttia aiemmin kaupan kautta kotiin tullessani. Sitten vain pikaisesti ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälle ja pikaiselle ostospyrähdykselle. Uudestaan. Onni on asua kaupan vieressä <3

Toinen tämän päivän suuri oivallus syntyi jääkaapista oivariinipakettia nostaessani. Oivariinipaketti painaa 400g, olen laihtunut viisi kiloa. Pikaisella laskutoimituksella ymmärsin, että olen pudottanut painoani 12 oivariinipaketillisen verran! Ei se viisi kiloa kovin paljolta kuulosta, mutta tuolla tavalla ajateltuna melko huomattava muutos.

Tänään oli ekat charlestontreenit (muita treenejä on ollut jo, mutta myöhemmin niistä lisää). Jos sanoisin, että "tuli aika kova hiki", vähättelisin. Hiki virtasi ihan kunnolla, tältä päivältä tuli kahdet hikiset vaatteet: ne joilla treenasin ja ne, jotka kiskoin hikiselle iholle ja jälkihikoiluun kotimatkaa varten. Voin ihan rehellisesti sanoa, että ennen kuin aloitin tanssimisen muutama vuosi sitten, en tiennyt, mitä kunnon hikoilu tarkoittaa. Toki olin liikkunut ja hikoillut, mutta se, että hikipisarat valuvat noroina ja paidan koko selkämys on ihan märkä, tunne siitä, että todella huomaa tehneensä jotain, oli aivan uutta. Ja silloin vielä kuvittelin, että kun kunto kasvaa, ei hikoiluta enää niin paljon. Se oli väärä luulo se. Sitä mukaa, kun tanssikilometrejä kertynyy ja kunto paranee (vaikka tauoilla kunto aina välillä repsahtaakin) myös tekniikka parantuu ja liikkeet saa tehtyä paremmin. Eli siitä se hikoilu sitten vasta alkaakin, kun tanssihistoria pitenee.

Ja tanssiminen on niin kivaakin, että kuntoilu tapahtuu melkein huomaamatta. Yksi mainio puoli tanssimisessa kuntoilumuotona on nättinä oleminen. Lähinnä lavoilla ja bileissä; treeneissä nyt ei ulkonäköön niin panosteta. En tiedä, osaisinko hikisestä olosta ihan näin paljon nauttia, jos en olisi tottunut siihen, että jopa hien valuessa vesiputouksen lailla, voi kuitenkin olla nätti, viehättävä ja naisellinen. Kun on kaunis mekko päällä ja hiukset kivasti, ei haittaa, vaikka kaikki meikki tulisikin hikoiltua pois. Silti olo on kuin todellisella leidillä.

Hikoilun lisäksi charlestontunti herätti ajatuksia kunnostani. Harmittaa tajuta, millaisessa rapakunnossa onkaan. Lihaksissa ei juuri tunnin lopuksi tuntunut (no nyt kyllä rupeaa vähän tuntumaan. Pitäisi tässä ruveta jo venyttelemään), kun kestävyyskunto tulee vastaan niin paljon lihaskuntoa nopeammin (sorry, jos käytän termejä hölmösti, mutta eiköhän ajatus tule selväksi). Pitää vaan toivoa, että kun täysillä treenaa niin se kuntokin kohoaa. Todennäköisesti kohoaa jo ennen kuin ehtii huomatakaan.

PS. Onpa mukava viettää perjantai-iltaa ihan vain kotona rauhassa. Pitää ottaa tavaksi (tosin ei taida olla vaikeaa treenien jälkeen ;) )

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Seuraava pelikierros!

Dodi. Vaaka on nyt iloisesti näyttänyt 84,4kg. Eli ensimmäinen välitavoite on saavutettu! Oikein kovalla tahdolla sen näkee jo joissain vaatteissa...

Tanssitreenit ovat alkaneet viiem viikon lopulla, eli liikunta säännöllistyy. Musta tuntuu, että terveelliset ruokailuvalinnatkin alkavat olla jo melko tuttua kauraa ja tuntuvat hyviltä. Eli enää ei tarvitse niin kauheasti hillitä herkuttelun himoa, kun mieliteko ei ole niin kova, vähempikin riittää ja pitäähän itselleen sallia kohtuudella herkutteluakin. Tästä on hyvä jatkaa, kun oikeasti huomaa sen, että suunta on oikea!

Seuraava välitavoite olisikin sitten seiskalla alkava paino. (Hykertelen täällä, kuinka houkuttelevalta se kuulostaakaan.) Se on jo suunnilleen kymmenen kilon pudotus :o . Onhan siihen vielä matkaa yhtä paljon kuin tähän mennessä on tippunut, mutta "nälkä kasvaa syödessä". Ehkä myös keventymisennälkä ;)

Mää oon niin päättäny onnistua!