Makea on taas maistunut, mutta en anna sen haitata. Tuli nimittäin vaatekaupoilla toissapäivänä sen verran hyvä mieli.
Löysin aletangosta kivan näköiset shortsit, joita sitten päätin testata päälleni. Yllätys oli melkoinen, kun kokoa liian pieneksi kuvittelemani housut (44, sillä rekistä ei löytynyt nelikutosia) olivatkin huomattavasti liian suuret! Ne eivät meinanneet edes pysyä päällä! Myös 42-koko puuttui, joten hyppäsin suoraan nelikymppisiin (koko, mihin en ole mahtunut varmaan edes teinivuosina), jotka yllätyksekseni näyttivät oikein hyviltä. Vielä muutaman kilon pudotuksen tuoma väljyys ei varmasti tekisi pahaa, mutta tälläkin hetkellä vallan sopivat. Mallin ja mitoituksen on oltava jollain tavalla kummalliset näissä shortseissa, koska tiedän, ettei tuo ole oikea vaatekokoni, mutta siitä huolimatta jaksan hehkua innosta. Siis miettikää, kolme kokoa pienemmät, kuin mihin olisin ensimmäisenä tarttunut. It feels good!
Toinen asia, josta iloitsen, on viime viikon lindy hop treenit. Edistyneiden ryhmä, johon halusin, on siitä erilainen kurssi tanssiseurassani, että sinne on tasokoe. Se toteutettiin niin, että ensimmäiselle kerralle saivat osallistua kaikki, jotka halusivat pyrkiä ryhmään ja tunnin lopuksi ryhmään päässeille ilmoitettiin iloinen lopputulos. Treenipäivät menevät kohdallani niin, että keskiryhmä ei sopisi minulle. Eli, jos halusin treenata lindyä, piti minun päästä edistyneisiin. Etukäteen olin jo vähän kuullut valmentajalta sen suuntaista, että pääsisin hyvin suurella todennäköisyydellä ryhmään, mutta siitä huolimatta jännitti, kuinka mahtaa käydä. En etukäteen oikeastaan edes tiennyt, minkä tasoista väkeä ryhmään olisi pyrkimässä. Lopulta onneksi kävi niin kuin toivoin ja pääsin kuin pääsinkin ryhmään. Siitä iloitsin, ja iloisten vieläkin, oikein kovasti. Tykkään lindystä paljon, oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on lempparini rock'n swing -tansseista. Ja tuntuu hienolta ajatella kuuluvansa seuransa parhaimpiin tunneilla käyviin tämän lajin tanssijoihin (ryhtini suoristui ylpeydestä juuri viidellä sentillä). Mä oon siis niin hyvä!
Haluan, että kevennysprojektini on hyvän mielen projekti, eikä ikävää hampaiden kiristelyä. Tämä tuntuukin onnistuvan oikein positiivisin mielin ja ilman turhaa pingotusta. Eikä tämä nyt edes ole mikään kovin vakava asia; onnistuu, jos onnistuu ja ei, jos ei ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti