Luin juuri kaverin blogista, kuinka hän aikoo opetella kirjoittamaan lyhyitä postauksia, ettei päivitysväli venyisi niin paljoa. Fiksu ajatus...
Liikaa tulee ainakin minun mietittyä, ehtiikö nyt kirjoittamaan kunnolla ja onko riittävästi sanottavaa, mitä asiaa nyt kirjoittaisin... Jospa kirjoittaisin useammin lyhympiä päivityksiä, niin kynnys ryhtyä kirjoittamaan ei nousisikaan niin korkeaksi. Siispä tässä hieman lyhyempi päivitys (ainakin siltä tuntuu nyt kirjoittamista aloittaessa)
Kävin perjantaina ensimmäisen kerran paikallisella salilla. Se oli kyllä todella positiivinen yllätys! Toki olin kuullut, että siellä on uudet laitteet, mutta odotin silti jotain vaatimattomampaa kuin miksi se osoittautui. Laitteet tosiaan olivat uuden näköisiä ja niitä riitti moneen lähtöön. Ei pelkästään sellaisia äijäjuttuja. Sali on vanhassa rakennuksessa (ainakin minun silmääni vanhalta vaikutti, mutta en tiedä yhtään, mikä se on alunperin ollut), joten laitteetkin on jaettu useisiin pieniin huoneisiin. Se lisäsi ainakin minun viihtymistäni, että sai treenata rauhassa, ilman että kaikki miehet näkevät, kuinka pieniä painoja nostelen (oon niiiin huonossa kunnossa, että oikein hävettää). Kaikenkaikkiaan siistin ja viihtyisän tuntuista. Aion ehdottomasti ottaa siellä käynnin tavaksi. Kunhan tästä nyt jossain välissä joutaa...
Pakko mainita vielä se, että välillä huvitti suuresti joidenkin miesten mahdoton ähkiminen painoja nostellessa. Kahdestaan samassa huoneessa treenaminen kuulosti siltä kuin siellä tapahtuisi jotain aivan muuta kuin painojen nostelua! Koita siinä sitten olla. Ehkä siihenkin sitten tottuu...
Salilla käyminen myös jätti jälkensä. Venyttely jäi myöhemmälle, kun kotimatkalla (otin kävelyn loppuverryttelynä, joten ajattelin venytellä vasta kotona) päätinkin poiketa ostelemaan lautasia (Löyttäristä vaan, mutta löysinpä söpöt ruusukuvioiset). Sitten, kun lopulta pääsin venyttelemään, jäi vatsalihasten venyttely vähälle, kun siinä hetkessä äidin kanssa puhelimessa höpöttely tuntui tärkeämmältä. Noh, salilla käyminen oli vain osa sen päivän liikkumista: illaksi oli päästävä vielä tanssibileisiin. Eihän westie nyt ole mitään fyysisesti rankkaa, mutta kun vastalihakset olivat jo valmiiksi jännittyneet ja pitäähän sitä koko ajan kannatella itseään, niin lopputulos olikin sitten seuraavana päivänä melkoinen. Eikä siinä vielä kaikki. Myös lauantaina piti päästä tanssimaan. Sillä kertaa lindybileisiin. Yllättävää oli, että heti tanssimaan päästyä vatsalihakset unohtivat olla kipeän tuntuiset. Seuraavna päivänä ne kyllä muistivat taas; aamulla oli työn takana päästä sängystä ylös...
Itse pidän tätä lihasten kipeytymistä oikein kunnolla osittain merkkinä siitä, että ihan oikeasti pitäisi ruveta tekemään jotain. Jos pieni salilla käynti ja tanssiminen vaikuttaa noin, niin kyllä silloin mun on pakko olla melkoisessa rapakunnossa. Mottonani voisi pitää: "Fuck the fitness, feel the fatness", mutta eiköhän siitä pyritä eroon. Tästä se lähtee (taas)!
Oho, ei tästä nyt ihan niin lyhyttä postausta tullutkaan. Mutta tulipa ryhdyttyä kirjoittamaan ja ehkä taas vähän paremmin muistaa terveelliset valinnan, kun tässä nostaa aihetta ajatuksiinsa...
