Kannan itseni ilolla

Hupsistakeikkaa, viime postauksesta onkin vierähtänyt runsaasti aikaa. Sehän osoittaa oikeastaan sen, että kevennysprojekti ei ole nyt kovin paljoa ollut mielen päällä. Ajatukset ovat pitkälti pyörineet työhön ja arkeen liittyvien juttujen ympärille, eli ei ole tullut tietoisesti kiinnitettyä huomiota liikuntaan ja ruokailuun. Tai jonkin verran on, mutta ei sillä tavalla säännöllisesti kuin pitäisi, jos haluaisi tuloksia aikaan.
Välillä tuntuu, että elintapani ovat kaikkea muuta kuin perusterveelliset (saati sitten laihdutuskelpoiset). Herkkuja ostelen, kun mieli tekee (ja mullahan on siis kauppa takapihallani), ruokailuajat ovat epäsäännöllisiä ja usein tulee oikeasti pitkiä välejä ruokailujen välillä, liikuntaa saatan harrastaa jonkun yksittäisen kerran, kun se mieleen sattuu juolahtamaan. Kuntosalilla käymisenikin paikkakunnalla asumisen aikana on laskettavissa yhden käden sormin.
Kuitenkin ilmeisesti jotain olen tehnyt oikein, kun vaatekaappia läpi kollatessa sain heittää pois useita isoksi jääneitä vaatteita (tosin monet vaatteet olivat hyviä silloin kymmenen kiloa sitten, eli nyt isoja vaikkei mitään muutosta viime postauksista olisikaan tapahtunut). Ja peilistäkin olen havaitsevinani saman; mielestäni olen solakampi. Vaa'alle pitkästä aikaa astuessani huomasin sen olevan rikki, eli mitään konkreettisi lukuja en havaintojeni tueksi saanut. Mutta ehkäpä senkin aika vielä koittaa...

Mutta takaisin vielä tuohon peilihavaintoon... Sillä se on mielestäni avainasemassa (kuten olen aiemminkin kirjoittanut), millä tavalla itse näkee itsensä. Isotkin tytöt ovat upeita, kun kantavat itsensä kunnialla ja asenteella, mutta toisaalta huono itsetunto ja sen seurauksena heikko ryhti ja iloton ilme saavat vaikka kuinka upean kropan näyttämään mitäänsanomattomalta ja tasapaksulta. Olen huomannut tämän kesän aikana kantavani kroppani ilolla. Itsevarmuudesta en ole vielä ihan niinkään varma, mutta kyllä sitäkin on enemmän kuin ennen. Tänä kesänä olen kehdannut lyhyissä shortseissa pyöräillä kylän poikki ja käydä kaupassa (siis lyhyissä shortseissa. Kyllä siis yleisesti ottaen olen koko ajan kaupassa kehdannut käydä, mutta että tällaisissa kledjuissa). Toki sitten pitää miettiä sitäkin, että mikä pukeutuminen on pienellä paikkakunnalla seurakunnan työntekijälle soveliasta tai yleensäkään fiksun näköistä. Mutta kuitenkin iloitsen tästä uudesta rohkeudesta.

Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen siihen, miltä näytän, mutta edelleen on tavoitteena jatkaa keventymistä. Tällä hetkellä ei lainkaan tavoitteellisesti, mutta jos se tapahtuu muun itsestä huolenpitämisen ohessa, niin hyvä, mutta jos ei, niin sitten sen aika on joskus myöhemmin.
Pyrin kuitenkin kirjoittelemaan tänne välillä ajatuksiani ja painokuulumisiani :)

Loppuun vielä kesäisiä kuvia, joita kävin ottamassa näkötornilla. Näissä kuvissa näköjään onnistun näyttämään hoikemmalta kuin IRL...