Päivä päivältä pienempi

JEAH! Tänä aaamuna vaaka näytti ekan kerran kasitonta lukemaa, eli 79,8. Ennen kuin merkitsen sen tuohon tavoitetaulukkooni haluan lukeman vielä useampaan kertaan, sillä olen huomannut vaakani lukeman vaihtelevan (toki vaihtelua tapahtuu myös vuorokaudenajan mukaan. Mutta sitä suuremmalla syyllä haluan tuloksen useampaan kertaan ja varmasti, koska punnitsemisajankohtani vaihtelee, enkä halua huijata itseäni luulemaan, että olen laihtunut vaikka oikeasti vain satuin punnitsemaan edulliseen ajankohtaan). Mutta vaikken laske tätä vielä viralliseksi riman alittamiseksi (heheh, puujalkavitsi), siitä huolimatta: Way to go minä!

Ajattelin, että täytyisikin katsoa, löytyykö keväältä mitään kuvia itsestä (tai vaikka vanhempiakin), niin voisi vertailun vuoksi laittaa tänne blogiin. Yritän saada aikaiseksi. Samalla toki laittaisin myös uusia kuvia, mutta niiden löytäminen nyt ei ole ongelma, kun on tuo kamerakin tuossa vieressä. Itseasiassa jo tämän ostauksen loppuun voisin laittaakin vähän syksyisiä kuvia... Vanhoista ja uusista kuvista olisikin sitten helppo huomata muutos ihan näkyvästi ja todellisesti, eikä vaan muistin varassa peiliä katsoen, että "joo, kyllä mä han varmasti oon pienempi." Eli jossain vaiheessa vertailukuvia luvassa...


Tässä syksyn riemua:

Kuvastakin näkyy, kuinka iloitsen syksystä (Kurkotan jotenkin hassusti, niin kaula näyttää tuolta. En siis ole nälkiintynyt)

Meidän takapihalla syksy näyttäytyy todella kauniina...

Takapihalla myös viehättävä pöytä penkkeineen. Voi, kunpa vain tuossakin tulisi käytyä enemmän...

Yritin ottaa hienoja lehtien heitto kuvia. Yritykseksi jäi. (mutta ainakin näistä näkyy, että vyötärö alkaa kuoriutua esiin ;))

Ihanaa syksyä!

Tietää tehneensä

Perjantaina oli taas charlestonia. Yleensä siellä tulee ihan hullun kova hiki, mutta tällä kertaa olikin vähän eri juttu. Kyllä paidasta taas näki hikisen selän, mutta nyt menikin tanssiminen enemmän lihaksiin kuin yleensä. Illalla ja varsinkin seuraavan päivänä reidet, peppu ja selkä kyllä kertoivat minun tehneen töitä.
Mutta ei jäänyt siihen. Eilen olin tosi pitkästä aikaa salilla. Tykkään tosi paljon meidän koululla olevasta kuntosalista; siellä on kaikki, mitä tarvitsee (myös kunnon peili!), sopivasti tilaa ja siellä saa olla aivan rauhassa. Siitä huolimattan siellä tulee käytyä aivan tosi liian harvoin, ja sen huomasi myös siitä, kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Eli onneksi saa olla rauhassa, kun niin nolottavan vähän jaksaa tehdä yhtään mitään. Noh, pääasia, että nyt tuntuu, eli ainakin tällä kertaa tuli jotain tehtyä :)

Ruokailun kanssa on käynyt nyt vähän niin, että hirveän helposti jää ruokailut väliin. Siinä mielessä hyvä, että eipähän tule herkuteltuakaan, mutta jos en saa kehon tarvitsemia aineita riittävästi, niin sekin rupeaa jossain vaiheessa kostautumaan. En vain ole yhtään kiinnostunut mistään ravintoainejutuista, en jaksa selvittää, minkä verran mitäkin hyvää ja tärkeätä tarvitsisi, enkä jaksa myöskään kirjata kaikkea syömääni grammamäärineen ylös niin että joku muu tarkistaisi puolestani (esimerkiksi kiloklubissa näyttää olevan aika kätevät systeemit, mistä näkee hyvin, syökö ja liikkuuko suhteessa oikein), kun eihän mulla edes ole keittiövaakaa (ja vaikka olis, niin en varmaan jaksaisi punnita kaikkea) enkä osaa itse arvioida yhtään, että mitä mikäkin painaa... Että vähän mutu-tuntumalla menen näissä ruokajutuissa, mutta yritän kyllä syödä "monipuolisesti ja kasvispainotteisesti"

Kohta taas tanssimaan seuran kuukausibileisiin!

Se kaikki on korvien välissä!

Tänään näyteikkunoiden ohi kävellessäni vilkaisin pikaisesti peilikuvaani ja tajusin sen. Asia on ollut niin jo jonkin aikaa, mutta nyt sen ymmärsin. En nimittäin näe peilistäni lihavaa ihmistä. Näen ryhtiä, pienimmän vatsan ja kapeammat reidet. Samankaltainen fiilis oli tässä jokin aika sitten, kun rupesin housuja vaihtaessa ihmettelemään, missä takapuoleni on. Piti käydä peilistä tarkistamassa ja todentotta, se näytti hävinneen (mutta silloin en vielä tajunnut, että ihan tosiaan näen itseni kaikenkaikkiaan hoikempana kuin aiemmin).
En usko, että peilikuva/ulkonäköni olisi vielä kovin paljoa muuttunut, ajattelen että isompi muutos on tapahtunut korvien välissä. Seuraava kysymys onkin, onko se jatkon kannalta hyvä vai huono asia. Lisääkö se motivaatiota vai latistaako kaiken tyylin, "eihän tässä nyt juuri mitään tarvitse tehdäkään." Sen näkee tässä sitten, että mikä on vaikutus, mutta varokaa läskit, aion olla hereillä! Ja kaikenkaikkiaan tyytyväisyys omaan peilikuvaanhan on todella iso positiivinen asia.

Muutosta ajattelutavoissani huomasin näyteikkunoiden lisäksi ruokatiskillä. Treenien jälkeen teki mieli jo matkalla jotain syötävää (päädyin aika hyvään rahka-marja-mysli-juttuun) ja katseeni kiinnittyi suklaiseen, mehevään brownies-palaseen. Reaktioni oli seuraava: hmmmmmmikä kalorimäärä! (Alku siis luetaan sellaisella oih, mitä herkkua -äänensävyllä, mutta vaihtuukin suoraan päinvastaiseen reaktioon.) Eikä siis sellainen pakotettu reaktio, että "oi kuinka tekisi mieli, mutta en anna lupaa itselleni" vaan ihan aidosti kumpuava ajatus siitä, miten vastenmielistä treenien jälkeen olisi vetäistä vastaava energiapaukku. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin vahvasti tuntui tuolta, eli iloitsen tästä :)

Loppuun vielä luokkatoverin suusta noussut lausahdus laihdutukseen liittyen: "Suunta on alaspäin! Hyvällä tavalla."

Positiivisia tuloksia

Makea on taas maistunut, mutta en anna sen haitata. Tuli nimittäin vaatekaupoilla toissapäivänä sen verran hyvä mieli.
Löysin aletangosta kivan näköiset shortsit, joita sitten päätin testata päälleni. Yllätys oli melkoinen, kun kokoa liian pieneksi kuvittelemani housut (44, sillä rekistä ei löytynyt nelikutosia) olivatkin huomattavasti liian suuret! Ne eivät meinanneet edes pysyä päällä! Myös 42-koko puuttui, joten hyppäsin suoraan nelikymppisiin (koko, mihin en ole mahtunut varmaan edes teinivuosina), jotka yllätyksekseni näyttivät oikein hyviltä. Vielä muutaman kilon pudotuksen tuoma väljyys ei varmasti tekisi pahaa, mutta tälläkin hetkellä vallan sopivat. Mallin ja mitoituksen on oltava jollain tavalla kummalliset näissä shortseissa, koska tiedän, ettei tuo ole oikea vaatekokoni, mutta siitä huolimatta jaksan hehkua innosta. Siis miettikää, kolme kokoa pienemmät, kuin mihin olisin ensimmäisenä tarttunut. It feels good!

Toinen asia, josta iloitsen, on viime viikon lindy hop treenit. Edistyneiden ryhmä, johon halusin, on siitä erilainen kurssi tanssiseurassani, että sinne on tasokoe. Se toteutettiin niin, että ensimmäiselle kerralle saivat osallistua kaikki, jotka halusivat pyrkiä ryhmään ja tunnin lopuksi ryhmään päässeille ilmoitettiin iloinen lopputulos. Treenipäivät menevät kohdallani niin, että keskiryhmä ei sopisi minulle. Eli, jos halusin treenata lindyä, piti minun päästä edistyneisiin. Etukäteen olin jo vähän kuullut valmentajalta sen suuntaista, että pääsisin hyvin suurella todennäköisyydellä ryhmään, mutta siitä huolimatta jännitti, kuinka mahtaa käydä. En etukäteen oikeastaan edes tiennyt, minkä tasoista väkeä ryhmään olisi pyrkimässä. Lopulta onneksi kävi niin kuin toivoin ja pääsin kuin pääsinkin ryhmään. Siitä iloitsin, ja iloisten vieläkin, oikein kovasti. Tykkään lindystä paljon, oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on lempparini rock'n swing -tansseista. Ja tuntuu hienolta ajatella kuuluvansa seuransa parhaimpiin tunneilla käyviin tämän lajin tanssijoihin (ryhtini suoristui ylpeydestä juuri viidellä sentillä). Mä oon siis niin hyvä!

Haluan, että kevennysprojektini on hyvän mielen projekti, eikä ikävää hampaiden kiristelyä. Tämä tuntuukin onnistuvan oikein positiivisin mielin ja ilman turhaa pingotusta. Eikä tämä nyt edes ole mikään kovin vakava asia; onnistuu, jos onnistuu ja ei, jos ei ;)

10 pakettia voita

Ihan ensiksi haluan jakaa päivän viisaan ajatuksen: Onni on asua kaupan vieressä. Varsinkin, kun on juuri saanut hikiset treenivaatteet kiskottua päältään ja laitettua pyykkikoneeseen ja siinä hikisenä, alasti seisoessaan tajuaa, ettei ole pyykinpesuainetta. Tiesin, että se on loppu, mutten sitten muistanut ostaa muutamaa minuuttia aiemmin kaupan kautta kotiin tullessani. Sitten vain pikaisesti ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälle ja pikaiselle ostospyrähdykselle. Uudestaan. Onni on asua kaupan vieressä <3

Toinen tämän päivän suuri oivallus syntyi jääkaapista oivariinipakettia nostaessani. Oivariinipaketti painaa 400g, olen laihtunut viisi kiloa. Pikaisella laskutoimituksella ymmärsin, että olen pudottanut painoani 12 oivariinipaketillisen verran! Ei se viisi kiloa kovin paljolta kuulosta, mutta tuolla tavalla ajateltuna melko huomattava muutos.

Tänään oli ekat charlestontreenit (muita treenejä on ollut jo, mutta myöhemmin niistä lisää). Jos sanoisin, että "tuli aika kova hiki", vähättelisin. Hiki virtasi ihan kunnolla, tältä päivältä tuli kahdet hikiset vaatteet: ne joilla treenasin ja ne, jotka kiskoin hikiselle iholle ja jälkihikoiluun kotimatkaa varten. Voin ihan rehellisesti sanoa, että ennen kuin aloitin tanssimisen muutama vuosi sitten, en tiennyt, mitä kunnon hikoilu tarkoittaa. Toki olin liikkunut ja hikoillut, mutta se, että hikipisarat valuvat noroina ja paidan koko selkämys on ihan märkä, tunne siitä, että todella huomaa tehneensä jotain, oli aivan uutta. Ja silloin vielä kuvittelin, että kun kunto kasvaa, ei hikoiluta enää niin paljon. Se oli väärä luulo se. Sitä mukaa, kun tanssikilometrejä kertynyy ja kunto paranee (vaikka tauoilla kunto aina välillä repsahtaakin) myös tekniikka parantuu ja liikkeet saa tehtyä paremmin. Eli siitä se hikoilu sitten vasta alkaakin, kun tanssihistoria pitenee.

Ja tanssiminen on niin kivaakin, että kuntoilu tapahtuu melkein huomaamatta. Yksi mainio puoli tanssimisessa kuntoilumuotona on nättinä oleminen. Lähinnä lavoilla ja bileissä; treeneissä nyt ei ulkonäköön niin panosteta. En tiedä, osaisinko hikisestä olosta ihan näin paljon nauttia, jos en olisi tottunut siihen, että jopa hien valuessa vesiputouksen lailla, voi kuitenkin olla nätti, viehättävä ja naisellinen. Kun on kaunis mekko päällä ja hiukset kivasti, ei haittaa, vaikka kaikki meikki tulisikin hikoiltua pois. Silti olo on kuin todellisella leidillä.

Hikoilun lisäksi charlestontunti herätti ajatuksia kunnostani. Harmittaa tajuta, millaisessa rapakunnossa onkaan. Lihaksissa ei juuri tunnin lopuksi tuntunut (no nyt kyllä rupeaa vähän tuntumaan. Pitäisi tässä ruveta jo venyttelemään), kun kestävyyskunto tulee vastaan niin paljon lihaskuntoa nopeammin (sorry, jos käytän termejä hölmösti, mutta eiköhän ajatus tule selväksi). Pitää vaan toivoa, että kun täysillä treenaa niin se kuntokin kohoaa. Todennäköisesti kohoaa jo ennen kuin ehtii huomatakaan.

PS. Onpa mukava viettää perjantai-iltaa ihan vain kotona rauhassa. Pitää ottaa tavaksi (tosin ei taida olla vaikeaa treenien jälkeen ;) )

Seuraava pelikierros!

Dodi. Vaaka on nyt iloisesti näyttänyt 84,4kg. Eli ensimmäinen välitavoite on saavutettu! Oikein kovalla tahdolla sen näkee jo joissain vaatteissa...

Tanssitreenit ovat alkaneet viiem viikon lopulla, eli liikunta säännöllistyy. Musta tuntuu, että terveelliset ruokailuvalinnatkin alkavat olla jo melko tuttua kauraa ja tuntuvat hyviltä. Eli enää ei tarvitse niin kauheasti hillitä herkuttelun himoa, kun mieliteko ei ole niin kova, vähempikin riittää ja pitäähän itselleen sallia kohtuudella herkutteluakin. Tästä on hyvä jatkaa, kun oikeasti huomaa sen, että suunta on oikea!

Seuraava välitavoite olisikin sitten seiskalla alkava paino. (Hykertelen täällä, kuinka houkuttelevalta se kuulostaakaan.) Se on jo suunnilleen kymmenen kilon pudotus :o . Onhan siihen vielä matkaa yhtä paljon kuin tähän mennessä on tippunut, mutta "nälkä kasvaa syödessä". Ehkä myös keventymisennälkä ;)

Mää oon niin päättäny onnistua!

Paluu arkeen

No niin, toissapäivänä palasin Kauniaisiin. Eli myös rakkaan vaakani ääreen. Tästä se arki sitten jatkuu siitä, mihin kevään lopuksi jäin...

Kesällä tosiaan on helppo unohtaa kaiken maailman kevennysprojektit. Erityisen vaikea syömisiään on hillitä vanhempien luona kesäänsä viettäessä. Kun itse käy kaupassa, on huomattavasti helpompi hallita syöpöttelyään kuin silloin, jos voi vain kävellä keittiön kaapille katsomaan, mitä hyvää sieltä tällä kertaa löytyy. Lisäksi monta kokkia -> paljon erilaisia kokkaustottumuksia. Vaikka itse yrittäisin painottaa kevyeeseen, salaattipitoiseen ruokaan, en rohkene kieltäytyä/valittaa toisten hyvää hyvyyttään valmistamista majoneesisalaateista ja rasvaisista paistoksista, herkullisista jälkiruokaherkuista puhumattakaan.

Nyt kuitenkin arki omassa kotona kämppisten kanssa on palannut ja olen tämän syksyn päättänyt olla oman lautaseni herra. Alku on ihan lupaava; ostin kaupasta taas kovasti salaattitarpeita ja herkut jätin hyllylle. Ja olen keksinyt taas uuden motivaattorin! Tein inventaariota vaatekaapissani ja löysin mummun vanhan todella kauniin mekon, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Mekko mahtui päälleni, mutta sen verran pinkeä se oli, etten uskaltaisi siinä istua tai polvistua alttarille (ei, en ole menossa naimisiin vaan valmistujaisiimme kuuluu työhön siunaus). Ajatuksenani siis olisi josko tämä mekko mahtuisi päälleni, kun joulukuussa valmistun sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Koska en ole maksanut mekosta mitään, ei häviö ole suuri, jos epäonnistun, mutta jos taas onnistun, tulen näyttämään upealta todella kauniissa mekossa :)

Kovalla innolla jo odotan treenien alkamista. Ilmoittauduin neljään eri viikkoryhmään, sillä nyt syksyllä meillä on aika vähän lähiopetusta, eli päiväni eivät ole täytee aikataulutetut vaikka illat vähän olisivatkin ;) (tekemistä kyllä riittää opparin ym. merkeissä, mutta kun täytyy tanssia, niin silloin täytyy tanssia). Erityistä itseni patistamista ei siis välttämättä vaadita, kun liikunta tulee arjen mukana automaattisesti.
Tanssimisen suhteen minulla onkin ollut kesällä kovat taitojeni reflektoinnit päällä. Kuten jokainen jotain harrastava tietää, on harrastamisessa ja omien taitojensa kokemisessa erilaisia vaiheita: itse olen kesän aikana saanut oivalluksen siitä, etten taidakaan olla niin hyvä kuin olen kuvitellut olevani. Välillä on hyvä nöyrtyä huomaamaan, että minulla onkin aika paljon opittavaa ja loppujen lopuksi olenkin aika onneton tanssimaan kun vertaa joihinkin oikeasti taitaviin. Nyt syksyn alkaessa (ainakin itsestäni tuntuu, että syksy on jo tulossa) on nostanut päätään sellainen tunne, että kyllähän mä toisaalta melkonen mimmi oon tanssimaan; aika monia lajeja kuuluu repertuaariin ja seuraan sujuvasti vielä useita näiden lisäksi. Tämä on siis melko sopiva vaihe lähteä treenaamaan: nöyränä siitä, että on paljon opittavaa ja vain kovalla työllä voi oppia, mutta toisaalta osaan jo aika paljon ja kunnon potentiaalia mulla on vaikka kuinka paljoon!

Löytyipä juuri minulle sopiva kuva ;)

Ai niin se vaaka... Eipä kesä ihan täysin lepsuillessa ole mennyt sillä vaaka näytti 85,7kg. Tosin en muista, mihin vuorokauden aikaan keväällä mittasin, enkä sitä, mitä vaaka näytti lomalle lähtiessä. Mutta lukema on alaspäin alkupainosta, eli ei kesä ihan harakoille olekaan mennyt. Ja se on jo tosi lähellä ensimmäistä välitavoitetta. Päätin iloita siitä, kun vaaka ensimmäisen kerran tulee näyttämään <85, vaikka tuollainen tavallinen kotivaaka saattaakin pikkuisen heittää lukemassaan. Kuitenkin iloitseminen ja onnistumisen kokemus on hyväksi projektilleni.