Joo joo, ihan kohta...

Joulun jälkeen on ollut hankala saada itseäni niskasta kiinni kuntoilu ym. terveelliset elämäntavat -mielessä. Alkuvuoden on vaaka näyttänyt tasaisesti suunnilleen 79 kiloa, sohvanpohja on kutsunut ja käteen tarttunut epäterveellisiä ruokavalintoja. Kunnon ruokailu on saattanut jäädä väliin ja energia tullutkin sitten popsittua kaikenlaisista herkuista. Itseasiassa tälläkin hetkellä on lakritsipussi vieressä.

Ajattelen, että liikunnan ja hyvien ruokavalintojen unohtuminen johtunee siitä, että elämässäni on nyt isoja muutoksia. Uuden paikkakunnan, uuden työn ja uuden asunnon sisäistämiseen ja opetteluun menee niin paljon resursseja, että on ihan luonnollista, että kuntoilu jää toissijaiseksi. Kyllähän sitä sitten ehtii ryhdistäytyä, kun arki on tasoittunut...
Toisaalta mietin, olisiko pitänyt vain päättäväisesti aloittaa kuntoilu, jotta se tulisi automaattiseksi osaksi uutta arkea. Mahtaako se vaatia näin jälkikäteen enemmän opettelua?

Jonkinlaisena alkuna voi pitää sitä, että kävin lunastamassa avaimen kunnan kuntosalille. Nyt vain pitäisi repäistä itsensä liikkeelle ja päästä sinne salille asti... En tiedä yhtään, millainen sali on. Ei välttämättä mikään kovin ihmeellinen. Mutta kuulin kyllä eräältä mummulta kirkkokahveilla, että se olisi juuri uusittu, mikä kuulosta ihan hyvältä. Ja enhän minä mitään hienoa salia tarvitsekaan. Tärkeintä on se oma suoritus, ei välineet! Eikä siihen kauheasti rahaakaan mennyt: kahdeksankymppiä koko loppuvuosi.

Aiemmin lupasin kuvan valmistujaismekosta, joten tässä nyt olisi. Kampauskin onnistui mielestäni oikein hyvin ja kysyipä joku jopa, olenko käynyt kampaajalla (kuvasta kampaus ei näy kunnolla, mutta semmoinen nutturasysteemi ja panta, jossa kaunis risti sivulla) :)

Hyvä kiertoon

Tietysti motivaatio laihduttamiseen ja lähtee itsestä, ja jokaisen onnistuneen laihduttajan takana on hän itse. Kuitenkin myös ympäristöllä on vaikutusta. On ollut hauska huomata, kuinka hyvä tosiaan lähtee kiertoon...

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani kerroin, toi laihdutuksen mieleeni se, kun luin niin monilta kavereilta facebookista erilaisia kuntoilisuorituksia. Joku oli zumbannut hurjan määrän tunteja, joku toinen lenkkeillyt taas pitkän matkan, kolmas kertoi karistetuista kiloistaan (tai näkihän se jo kuvistakin), jne... Mieleen hiipi, että pitäisihän sitä itsekin tehdä jotain. Veljen vaimon laihdutusblogia lukiessa syntyi ajatus siitä, voisiko blogin kirjoittaminen toimia kohdallani hyvänä motivaattorina (ilmeisen hyvänä on toiminutkin). Blogia varten ostin vaa'an, mikä onkin ollut hyödyllistä. Muuten en tietäisi, kuinka paljon kiloja on tullut karistettua, vai olisiko onnistunut ollenkaan, sillä kyllähän vaa'an lukemat motivoivat myös...
Keväällä minulla oli yläasteen luokkakokous. Siellä eräs toveri kertoi laihduttaneensa kaksikymmentä kiloa. Tämä kuulosti niin hienolta, että päätin minustakin olevan siihen. Eipä tämä entinen luokkatoveri varmaan voi aavistaakaan olevansa osasyy laihtumiseeni!

Samoihin aikoihin kanssani alkoi laihtumaan myös luokkakaverini. Myöhemmin kuulin häneltä, että minä olin hänen innoittajansa. Se oli kyllä mainiota kuulla! En ollut osannut aavistaa, että minäkin voisin vaikuttaa muihin sillä tavalla. Vastahan minä olin itse aloittanut liikunnan ja ja syömisten kanssa kamppailun.

Koska luokkakaverini on onnistunut laihdutuksessa ja liikunnallisessa elämäntavassaan niin hyvin, on innostus kääntynytkin toiseenkin suuntaan. On hauskaa, että olemme lähteneet samoista lähtökohdista samoihin aikoihin ja menossa samaan suuntaan. Kun kuulen, että kaverini onnistuu laihtumisessa, saan siitä virtaa itsellenikin. Enhän minä nyt voi laiskotella ja jättää laihtumatta, kun kerran toinenkin tekee töitä sen eteen. Motivoiminen ja innostaminen toimii molempiin suuntiin.

On hienoa, että ympärillä on ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa niin, että saan aikaan tällaista muutosta itsessäni. Mutta vielä hienompaa on, jos itse voi tosiaan olla vaikuttamassa muihin ja toimia innostajana. Kevyttä kevättä kaikille!

Vissiin näkyy ulospäin

Ilmeisesti laihtuminen todella näkyy ulospäin, vaikka itsestä välillä tuntuu, ettei se näy lainkaa. Ehkä sitä on itse niin tottunut siihen, miltä näyttää, etteinäy sitä muutosta samalla tavalla kuin ne, jotka näkevät minua harvemmin... Nyt tulee mieleen useampiakin laihtumisen huomanneita:

-syksyllä, kun koulu vielä oli kesken, yksi luokkatoveri kysyi minulta ja kaveriltani, olemmeko me laihtuneet (kyllä, myös tämä kaverini on laihtunut upeasti). Ja tämä kysynyt luokkatoveri ei edes ole lähintä porukkaamme, eli ei todellakaan tiennyt, että tässä ollaan yritetty laihtua

- Tulin vuoden alusta töihin työpaikkaan, jossa olin puolitoista vuotta sitten harjoittelussa. Eräs työkaveri totesi heti ensinäkemisellä minun laihtuneen. Tuossa ajassa saattaa jo unohtaakin vähän, miltä toinen näyttää, eli tästä voin päätellä, että tapahtunut muutos on huomattava.

-Meidän valmistuneesta luokastamme oli lisätty pari kuvaa facebookiin, ja pian oli viesteihini ilmestynyt seuraava viesti ylöasteen luokkakaverilta: "NAINEN mihin sun kaikki kilot on kadonnu reilussa puolessa vuodessa?? Näytät ihan superhyvältä nuissa kuvissa, mitkä susta justiin lisättin! Miten kummassa sä oot onnistunu?"


Näistä tulee kyllä niin hyvä mieli. Ja kyllä, kuten aiemminkin olen kirjoittanut, välillä itsekin huomaa peilistä, että ohhoh, sitähän alkaa jo näyttää ihan hyvältä. Ja sitten miettii, että vähän vielä tuolta ja tuosta... Silleen sitä hyvä tulee!

Joulu teki tehtävänsä...

Nyt pitkästä aikaa oli taas aika astua vaa'alle. Olisihan se pitänyt tietää, mitä siitä seuraa, kun ei syömiseen kiinnitä huomiota, eikä liiku vaan herkuttelee vain... Vaaka näytti lukemaa 81.1 eli takapakkia on tullut.
Toisaalta, en kuitenkaan ole lainkaan huolissani asiasta. Nyt en tosiaan ole kiinnittänyt huomiota herkuttelun määrään vaan ihan suruttomasti vetänyt, mitä tahansa sattuu tekemään mieli. Eli jos vähänkään yritän kiinnittää taas huomiota elämäntapoihini, on suunta varmasti ylöspäin (tai alaspäin, kun kerran painosta puhutaan). Joulu ei varmastikaan ole vähäisimpiä syitä holtittomaan herkutteluun, mutta se sallittakoon. Sanotaanhan niin, ettei ihminen liho joulun ja uuden vuoden välillä vaan uuden vuoden ja joulun. Tässä mielestäni piilee suuri viisaus. Lisäksi ajattelen, että olen mieluummin onnellinen lihava kuin onneton laiha. Eli jos laihduttaminen vie liikaa huomiotani ja joudun tinkimään mieleisistä asioista, ei se ole enää sen arvoista. Iloja ei saa lähteä enemmän kuin kiloja!
Nyt kuitenkin on ihan hyvä fiilis päällä siitä, että alkanut vuosi saa jatkaa kevennysprojektia. Hyvällä mielellä kevyesti tuloksia kohti...

Valmistujaismekkosuunnitelmani menivätkin uusiksi muutama viikko ennen valmistujaisia. Ajatuksissani ollut mekko sopi kyllä päälle, mutta kaupassa eteeni osuikin mekko, jota en voinut jättää sinne. Ensin näin juhlavat helmat. Sitten näin hintalapun: ALE 20€. Sitten katsoin mekkoa enemmän. Sitä oli pakko kokeilla päälle. Vetoketju oli hieman tiukka, mutta meni kiinni (koko oli muistaakseni 40!). Tyköistuva, yksiolkaiminen yläosa ja vyötäröstä alaspäin leveämmät, keveät, pitkät helmat sekä kreikkalaistyylisiä laskoksia yläosassa, väri ehkä hieman harmaaseen menevä vaaleanpunainen (voit Hanna tarkentaa kommentteihin, jos sille värille on olemassa oikea nimikin). Mekko tuntui ja näytti päällä ihanalta. Päätös oli lopullinen, kun näin hintalapussa alkuperäisen hinnan 50€.  Sitä ei voinut jättää kauppaan. Lisäilen kuvan, kun joskus saan sellaisen käsiini...

Keväällä siis olisi keventymisen vuoksi liikuttavakin. Muutenhan niitä kiloja ei karise... Haasteena on muutto uudelle paikkakunnalle ja epäsäännölliset työajat. Tanssitreenit siis jäävät. Tai ainakin ne, joissa olen tähän mennessä käynyt. Toki tanssimisesta en kokonaan luovu, mutta järjestelyjä se vaatii ja väkisinkin tanssiminen vähenee. Josko sitä kokeilisi eri lajeja tai kävisi enemmän lavoilla ja bileissä? Eli saas nähdä, miten käy. Onnistunko löytämään korvaavaa liikuntamuotoa itselleni..?