No nyt on jo jonkin aikaa massan määrä alkanut sillä seiskalla, vaikken siitä nyt ole tänne päivitellytkään... Tuntuu hiukealta ajatella, että kymmenen kiloa on lähtenyt. Se on yli 10% painosta.
Peilikuvan lisäksi olen iloinnut laihtumisesta hurjasti tanssin vuoksi. Askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä ja huomaan liikennevaloissa odotellessakin usein kokeilevani jalkavariaatioita. Pieni tallustelu ja hypähtely ei tunnu liikunnalta ja rehkimiseltä vaan jalat liikkuvat kuin itsestään. Kontekstistaan irrotettuna voisi ajatella, että on negatiivinen asia, jos nostaa 10 kg vähemmän, mutta tässä tapauksessa muutos on varsin positiivnen. Toki kaikki muutos ei varmastikaan johdu painonputoamisesta vaan myös kuntoni ja tanssitekniikkani ovat varmasti syksyn aikana parantuneet.
Erityisesti nyt, kun lindytunneilla on parina viime kertana hypitty ja tehty helppoja akroja, on jokaisesta pudotetusta kilosta hyötyä. Psykologinen kynnys on yllättävän suuri, kun ajattelen ettenhän minä nyt voi koko painollani hypätä miehen varaan. Onnistuminen hypyissä on tehnyt itsetunnolle oikein hyvää; en olekaan niin lihava ja painava, etten voisi tehdä sellaisia kuvioita :)
Syömisessä en ole noudattanut millään tavalla tiukkaa linjaa. Itseasiassa tuntuu, että olen herkutellut hurjan paljon. Toisaalta vaaka kuitenkin kertoo ihan hyvää viestiä. Tai ei paino juuri tippunut ole, mutta eipä se ole noussutkaan. Voisiko tästä päätellä, että saattaisin olla saavuttanut tasapainoiset ruokailutottumukset, joihin mahtuu herkuttelua ja kroppa osaa ilmoittaa, kun herkuttelu menee yli. Toivottavasti. (ja siitä huolimatta tavoitteeseen pyrkiminen jatkuu...)
torstai 21. marraskuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Taantumavaihe
Hmm... kirjoitin viimepostauksessa siitä, että 80-raja oli mennyt rikki ekan kerran. Se todella näköjään jäi nyt vielä yksittäiseksi kerraksi. (taisin siis punnita erittäin edulliseen aikaan vuorokaudesta ja voihan toki vaakakin heitellä lukemissaan). Toista kertaa ei ole lukema vielä alkanut seiskalla.
Paino tuntuu jämähtäneen samaan pisteeseen. En ole mielestäni muuttanut ruoka- tai liikuntatottumuksia aiemmasta, joten sen perusteella painonputoamisen pitäisi kyllä jatkua... Mutta eikös kroppa reagoi niin, että painonpudotuksessa on erilaisia vaiheita: niitä kun paino tipahtaa aivan yhtäkkiä ja niitä, kun paino tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Nyt vaan sinnikkäästi jatkan, niin kyllä se rupeaa sitten taas lukemissakin näkymään. Tämä nimittäin voisi loogisesti ajateltuna olla semmoinen vaihe,mihin aihtuminen loppuu, ja hetken päästä paino alkaisi taas nousta.
Näin joskus jonkun dokumentin tutkimuksesta, jossa tutkittiin painon muutoksiin liittyviä juttuja. Siinä todettiin, että jokaisella kropalla on muotoutunut oma "normaalipainonsa". Kun painonmuutoksia tapahtuu, kroppa yrittää palautua normaalipainoonsa pyytämällä lisää energiaa. Tämä olisi hurjan looginen selitys jojoilulle ja sille, että pysyvä painonhallinto on haastavaa. En muista, kuinka kauan kropalla menee oppia uusi paino normaalipainoksi, mutta se tapahtuu ajallaan, eli ikuisesti ei kroppaansa vastaan tarvitse taistella. (En sitten tiedä, miten tämä teoria toimii lihomiseen päin, sillä se se vasta helppoa on ilman yrittämistäkin...)
Ai niin, olen muuten testaillut valmistujaismekkoani. Tai sitä siis, mitä suunnittelen käyttäväni, jos näytän siinä hyvältä joulukuussa. Puku solahtaa päälle ilman suurempia kiskomisia ja siinä uskaltaa jo istua ja polvistua ilman huolta. Vähän vielä lantion kohdalta saisi olla väljyyttä, mutta kyse on niin pienestä, että sen saa korjattua vaikka oikeilla alusvaatteilla. Uusi ongelma on, että olen pienentynyt mekkoa ajatellen väärästä kohdasta. Muuten iloitsen äärettöän paljon nimenomaan siitä, että vyötäröni alkaa löytyä, mutta mekossa vyötärön alue jää väljäksi, kun taas rintojen kohdalta istuu mainiosti ja lantio on pikkuisen kisseli. Toivon, että jos lantioni vielä kaventuu, se antaisi mekon laskeutua sulavammin niin, ettei vyötörän kohdalta mekko näyttäisi liian isolta, mutta ihan oikeana riskinä on, että mekko ei olekaan minulle oikean mallinen. Toivon todella, että se olisi, sillä pidän siitä tosi paljon Haluaisin laittaa sellaisen mekon, jota en ole vielä käyttänyt, mutten kuitenkaan aio ostaa uutta valmistujaisia varten. Siksi tämä mekko vain olisi niin mainio... (laitan mekosta joskus kuvan, jos vain muistan ottaa kameran joskus mukaan käydessäni vanhemmillani, sillä mekko on siellä.)
Paino tuntuu jämähtäneen samaan pisteeseen. En ole mielestäni muuttanut ruoka- tai liikuntatottumuksia aiemmasta, joten sen perusteella painonputoamisen pitäisi kyllä jatkua... Mutta eikös kroppa reagoi niin, että painonpudotuksessa on erilaisia vaiheita: niitä kun paino tipahtaa aivan yhtäkkiä ja niitä, kun paino tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Nyt vaan sinnikkäästi jatkan, niin kyllä se rupeaa sitten taas lukemissakin näkymään. Tämä nimittäin voisi loogisesti ajateltuna olla semmoinen vaihe,mihin aihtuminen loppuu, ja hetken päästä paino alkaisi taas nousta.
Näin joskus jonkun dokumentin tutkimuksesta, jossa tutkittiin painon muutoksiin liittyviä juttuja. Siinä todettiin, että jokaisella kropalla on muotoutunut oma "normaalipainonsa". Kun painonmuutoksia tapahtuu, kroppa yrittää palautua normaalipainoonsa pyytämällä lisää energiaa. Tämä olisi hurjan looginen selitys jojoilulle ja sille, että pysyvä painonhallinto on haastavaa. En muista, kuinka kauan kropalla menee oppia uusi paino normaalipainoksi, mutta se tapahtuu ajallaan, eli ikuisesti ei kroppaansa vastaan tarvitse taistella. (En sitten tiedä, miten tämä teoria toimii lihomiseen päin, sillä se se vasta helppoa on ilman yrittämistäkin...)
Ai niin, olen muuten testaillut valmistujaismekkoani. Tai sitä siis, mitä suunnittelen käyttäväni, jos näytän siinä hyvältä joulukuussa. Puku solahtaa päälle ilman suurempia kiskomisia ja siinä uskaltaa jo istua ja polvistua ilman huolta. Vähän vielä lantion kohdalta saisi olla väljyyttä, mutta kyse on niin pienestä, että sen saa korjattua vaikka oikeilla alusvaatteilla. Uusi ongelma on, että olen pienentynyt mekkoa ajatellen väärästä kohdasta. Muuten iloitsen äärettöän paljon nimenomaan siitä, että vyötäröni alkaa löytyä, mutta mekossa vyötärön alue jää väljäksi, kun taas rintojen kohdalta istuu mainiosti ja lantio on pikkuisen kisseli. Toivon, että jos lantioni vielä kaventuu, se antaisi mekon laskeutua sulavammin niin, ettei vyötörän kohdalta mekko näyttäisi liian isolta, mutta ihan oikeana riskinä on, että mekko ei olekaan minulle oikean mallinen. Toivon todella, että se olisi, sillä pidän siitä tosi paljon Haluaisin laittaa sellaisen mekon, jota en ole vielä käyttänyt, mutten kuitenkaan aio ostaa uutta valmistujaisia varten. Siksi tämä mekko vain olisi niin mainio... (laitan mekosta joskus kuvan, jos vain muistan ottaa kameran joskus mukaan käydessäni vanhemmillani, sillä mekko on siellä.)
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Pics or It Didn't Happen!
Löysinpäs facebookista näinkin pikaisesti vertailukuvan :D
Toinen kuva tosin sama, joka juuri äskeisessä postauksessakin:
Sanoisin, että jotain eroa on nähtävissä ;)
Toinen kuva tosin sama, joka juuri äskeisessä postauksessakin:
 |
| Elokuu 2012 |
 | |||
| Lokakuu 2013 |
Sanoisin, että jotain eroa on nähtävissä ;)
Päivä päivältä pienempi
JEAH! Tänä aaamuna vaaka näytti ekan kerran kasitonta lukemaa, eli 79,8. Ennen kuin merkitsen sen tuohon tavoitetaulukkooni haluan lukeman vielä useampaan kertaan, sillä olen huomannut vaakani lukeman vaihtelevan (toki vaihtelua tapahtuu myös vuorokaudenajan mukaan. Mutta sitä suuremmalla syyllä haluan tuloksen useampaan kertaan ja varmasti, koska punnitsemisajankohtani vaihtelee, enkä halua huijata itseäni luulemaan, että olen laihtunut vaikka oikeasti vain satuin punnitsemaan edulliseen ajankohtaan). Mutta vaikken laske tätä vielä viralliseksi riman alittamiseksi (heheh, puujalkavitsi), siitä huolimatta: Way to go minä!
Ajattelin, että täytyisikin katsoa, löytyykö keväältä mitään kuvia itsestä (tai vaikka vanhempiakin), niin voisi vertailun vuoksi laittaa tänne blogiin. Yritän saada aikaiseksi. Samalla toki laittaisin myös uusia kuvia, mutta niiden löytäminen nyt ei ole ongelma, kun on tuo kamerakin tuossa vieressä. Itseasiassa jo tämän ostauksen loppuun voisin laittaakin vähän syksyisiä kuvia... Vanhoista ja uusista kuvista olisikin sitten helppo huomata muutos ihan näkyvästi ja todellisesti, eikä vaan muistin varassa peiliä katsoen, että "joo, kyllä mä han varmasti oon pienempi." Eli jossain vaiheessa vertailukuvia luvassa...
Tässä syksyn riemua:
Ajattelin, että täytyisikin katsoa, löytyykö keväältä mitään kuvia itsestä (tai vaikka vanhempiakin), niin voisi vertailun vuoksi laittaa tänne blogiin. Yritän saada aikaiseksi. Samalla toki laittaisin myös uusia kuvia, mutta niiden löytäminen nyt ei ole ongelma, kun on tuo kamerakin tuossa vieressä. Itseasiassa jo tämän ostauksen loppuun voisin laittaakin vähän syksyisiä kuvia... Vanhoista ja uusista kuvista olisikin sitten helppo huomata muutos ihan näkyvästi ja todellisesti, eikä vaan muistin varassa peiliä katsoen, että "joo, kyllä mä han varmasti oon pienempi." Eli jossain vaiheessa vertailukuvia luvassa...
Tässä syksyn riemua:
 |
| Kuvastakin näkyy, kuinka iloitsen syksystä (Kurkotan jotenkin hassusti, niin kaula näyttää tuolta. En siis ole nälkiintynyt) |
 |
| Meidän takapihalla syksy näyttäytyy todella kauniina... |
 |
| Takapihalla myös viehättävä pöytä penkkeineen. Voi, kunpa vain tuossakin tulisi käytyä enemmän... |
 |
| Yritin ottaa hienoja lehtien heitto kuvia. Yritykseksi jäi. (mutta ainakin näistä näkyy, että vyötärö alkaa kuoriutua esiin ;)) |
 |
| Ihanaa syksyä! |
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Tietää tehneensä
Perjantaina oli taas charlestonia. Yleensä siellä tulee ihan hullun
kova hiki, mutta tällä kertaa olikin vähän eri juttu. Kyllä paidasta
taas näki hikisen selän, mutta nyt menikin tanssiminen enemmän lihaksiin
kuin yleensä. Illalla ja varsinkin seuraavan päivänä reidet, peppu ja
selkä kyllä kertoivat minun tehneen töitä.
Mutta ei jäänyt siihen. Eilen olin tosi pitkästä aikaa salilla. Tykkään tosi paljon meidän koululla olevasta kuntosalista; siellä on kaikki, mitä tarvitsee (myös kunnon peili!), sopivasti tilaa ja siellä saa olla aivan rauhassa. Siitä huolimattan siellä tulee käytyä aivan tosi liian harvoin, ja sen huomasi myös siitä, kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Eli onneksi saa olla rauhassa, kun niin nolottavan vähän jaksaa tehdä yhtään mitään. Noh, pääasia, että nyt tuntuu, eli ainakin tällä kertaa tuli jotain tehtyä :)
Ruokailun kanssa on käynyt nyt vähän niin, että hirveän helposti jää ruokailut väliin. Siinä mielessä hyvä, että eipähän tule herkuteltuakaan, mutta jos en saa kehon tarvitsemia aineita riittävästi, niin sekin rupeaa jossain vaiheessa kostautumaan. En vain ole yhtään kiinnostunut mistään ravintoainejutuista, en jaksa selvittää, minkä verran mitäkin hyvää ja tärkeätä tarvitsisi, enkä jaksa myöskään kirjata kaikkea syömääni grammamäärineen ylös niin että joku muu tarkistaisi puolestani (esimerkiksi kiloklubissa näyttää olevan aika kätevät systeemit, mistä näkee hyvin, syökö ja liikkuuko suhteessa oikein), kun eihän mulla edes ole keittiövaakaa (ja vaikka olis, niin en varmaan jaksaisi punnita kaikkea) enkä osaa itse arvioida yhtään, että mitä mikäkin painaa... Että vähän mutu-tuntumalla menen näissä ruokajutuissa, mutta yritän kyllä syödä "monipuolisesti ja kasvispainotteisesti"
Kohta taas tanssimaan seuran kuukausibileisiin!
Mutta ei jäänyt siihen. Eilen olin tosi pitkästä aikaa salilla. Tykkään tosi paljon meidän koululla olevasta kuntosalista; siellä on kaikki, mitä tarvitsee (myös kunnon peili!), sopivasti tilaa ja siellä saa olla aivan rauhassa. Siitä huolimattan siellä tulee käytyä aivan tosi liian harvoin, ja sen huomasi myös siitä, kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Eli onneksi saa olla rauhassa, kun niin nolottavan vähän jaksaa tehdä yhtään mitään. Noh, pääasia, että nyt tuntuu, eli ainakin tällä kertaa tuli jotain tehtyä :)
Ruokailun kanssa on käynyt nyt vähän niin, että hirveän helposti jää ruokailut väliin. Siinä mielessä hyvä, että eipähän tule herkuteltuakaan, mutta jos en saa kehon tarvitsemia aineita riittävästi, niin sekin rupeaa jossain vaiheessa kostautumaan. En vain ole yhtään kiinnostunut mistään ravintoainejutuista, en jaksa selvittää, minkä verran mitäkin hyvää ja tärkeätä tarvitsisi, enkä jaksa myöskään kirjata kaikkea syömääni grammamäärineen ylös niin että joku muu tarkistaisi puolestani (esimerkiksi kiloklubissa näyttää olevan aika kätevät systeemit, mistä näkee hyvin, syökö ja liikkuuko suhteessa oikein), kun eihän mulla edes ole keittiövaakaa (ja vaikka olis, niin en varmaan jaksaisi punnita kaikkea) enkä osaa itse arvioida yhtään, että mitä mikäkin painaa... Että vähän mutu-tuntumalla menen näissä ruokajutuissa, mutta yritän kyllä syödä "monipuolisesti ja kasvispainotteisesti"
Kohta taas tanssimaan seuran kuukausibileisiin!
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Se kaikki on korvien välissä!
Tänään näyteikkunoiden ohi kävellessäni vilkaisin pikaisesti peilikuvaani ja tajusin sen. Asia on ollut niin jo jonkin aikaa, mutta nyt sen ymmärsin. En nimittäin näe peilistäni lihavaa ihmistä. Näen ryhtiä, pienimmän vatsan ja kapeammat reidet. Samankaltainen fiilis oli tässä jokin aika sitten, kun rupesin housuja vaihtaessa ihmettelemään, missä takapuoleni on. Piti käydä peilistä tarkistamassa ja todentotta, se näytti hävinneen (mutta silloin en vielä tajunnut, että ihan tosiaan näen itseni kaikenkaikkiaan hoikempana kuin aiemmin).
En usko, että peilikuva/ulkonäköni olisi vielä kovin paljoa muuttunut, ajattelen että isompi muutos on tapahtunut korvien välissä. Seuraava kysymys onkin, onko se jatkon kannalta hyvä vai huono asia. Lisääkö se motivaatiota vai latistaako kaiken tyylin, "eihän tässä nyt juuri mitään tarvitse tehdäkään." Sen näkee tässä sitten, että mikä on vaikutus, mutta varokaa läskit, aion olla hereillä! Ja kaikenkaikkiaan tyytyväisyys omaan peilikuvaanhan on todella iso positiivinen asia.
Muutosta ajattelutavoissani huomasin näyteikkunoiden lisäksi ruokatiskillä. Treenien jälkeen teki mieli jo matkalla jotain syötävää (päädyin aika hyvään rahka-marja-mysli-juttuun) ja katseeni kiinnittyi suklaiseen, mehevään brownies-palaseen. Reaktioni oli seuraava: hmmmmmmikä kalorimäärä! (Alku siis luetaan sellaisella oih, mitä herkkua -äänensävyllä, mutta vaihtuukin suoraan päinvastaiseen reaktioon.) Eikä siis sellainen pakotettu reaktio, että "oi kuinka tekisi mieli, mutta en anna lupaa itselleni" vaan ihan aidosti kumpuava ajatus siitä, miten vastenmielistä treenien jälkeen olisi vetäistä vastaava energiapaukku. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin vahvasti tuntui tuolta, eli iloitsen tästä :)
Loppuun vielä luokkatoverin suusta noussut lausahdus laihdutukseen liittyen: "Suunta on alaspäin! Hyvällä tavalla."
En usko, että peilikuva/ulkonäköni olisi vielä kovin paljoa muuttunut, ajattelen että isompi muutos on tapahtunut korvien välissä. Seuraava kysymys onkin, onko se jatkon kannalta hyvä vai huono asia. Lisääkö se motivaatiota vai latistaako kaiken tyylin, "eihän tässä nyt juuri mitään tarvitse tehdäkään." Sen näkee tässä sitten, että mikä on vaikutus, mutta varokaa läskit, aion olla hereillä! Ja kaikenkaikkiaan tyytyväisyys omaan peilikuvaanhan on todella iso positiivinen asia.
Muutosta ajattelutavoissani huomasin näyteikkunoiden lisäksi ruokatiskillä. Treenien jälkeen teki mieli jo matkalla jotain syötävää (päädyin aika hyvään rahka-marja-mysli-juttuun) ja katseeni kiinnittyi suklaiseen, mehevään brownies-palaseen. Reaktioni oli seuraava: hmmmmmmikä kalorimäärä! (Alku siis luetaan sellaisella oih, mitä herkkua -äänensävyllä, mutta vaihtuukin suoraan päinvastaiseen reaktioon.) Eikä siis sellainen pakotettu reaktio, että "oi kuinka tekisi mieli, mutta en anna lupaa itselleni" vaan ihan aidosti kumpuava ajatus siitä, miten vastenmielistä treenien jälkeen olisi vetäistä vastaava energiapaukku. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin vahvasti tuntui tuolta, eli iloitsen tästä :)
Loppuun vielä luokkatoverin suusta noussut lausahdus laihdutukseen liittyen: "Suunta on alaspäin! Hyvällä tavalla."
maanantai 16. syyskuuta 2013
Positiivisia tuloksia
Makea on taas maistunut, mutta en anna sen haitata. Tuli nimittäin vaatekaupoilla toissapäivänä sen verran hyvä mieli.
Löysin aletangosta kivan näköiset shortsit, joita sitten päätin testata päälleni. Yllätys oli melkoinen, kun kokoa liian pieneksi kuvittelemani housut (44, sillä rekistä ei löytynyt nelikutosia) olivatkin huomattavasti liian suuret! Ne eivät meinanneet edes pysyä päällä! Myös 42-koko puuttui, joten hyppäsin suoraan nelikymppisiin (koko, mihin en ole mahtunut varmaan edes teinivuosina), jotka yllätyksekseni näyttivät oikein hyviltä. Vielä muutaman kilon pudotuksen tuoma väljyys ei varmasti tekisi pahaa, mutta tälläkin hetkellä vallan sopivat. Mallin ja mitoituksen on oltava jollain tavalla kummalliset näissä shortseissa, koska tiedän, ettei tuo ole oikea vaatekokoni, mutta siitä huolimatta jaksan hehkua innosta. Siis miettikää, kolme kokoa pienemmät, kuin mihin olisin ensimmäisenä tarttunut. It feels good!
Toinen asia, josta iloitsen, on viime viikon lindy hop treenit. Edistyneiden ryhmä, johon halusin, on siitä erilainen kurssi tanssiseurassani, että sinne on tasokoe. Se toteutettiin niin, että ensimmäiselle kerralle saivat osallistua kaikki, jotka halusivat pyrkiä ryhmään ja tunnin lopuksi ryhmään päässeille ilmoitettiin iloinen lopputulos. Treenipäivät menevät kohdallani niin, että keskiryhmä ei sopisi minulle. Eli, jos halusin treenata lindyä, piti minun päästä edistyneisiin. Etukäteen olin jo vähän kuullut valmentajalta sen suuntaista, että pääsisin hyvin suurella todennäköisyydellä ryhmään, mutta siitä huolimatta jännitti, kuinka mahtaa käydä. En etukäteen oikeastaan edes tiennyt, minkä tasoista väkeä ryhmään olisi pyrkimässä. Lopulta onneksi kävi niin kuin toivoin ja pääsin kuin pääsinkin ryhmään. Siitä iloitsin, ja iloisten vieläkin, oikein kovasti. Tykkään lindystä paljon, oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on lempparini rock'n swing -tansseista. Ja tuntuu hienolta ajatella kuuluvansa seuransa parhaimpiin tunneilla käyviin tämän lajin tanssijoihin (ryhtini suoristui ylpeydestä juuri viidellä sentillä). Mä oon siis niin hyvä!
Haluan, että kevennysprojektini on hyvän mielen projekti, eikä ikävää hampaiden kiristelyä. Tämä tuntuukin onnistuvan oikein positiivisin mielin ja ilman turhaa pingotusta. Eikä tämä nyt edes ole mikään kovin vakava asia; onnistuu, jos onnistuu ja ei, jos ei ;)
Löysin aletangosta kivan näköiset shortsit, joita sitten päätin testata päälleni. Yllätys oli melkoinen, kun kokoa liian pieneksi kuvittelemani housut (44, sillä rekistä ei löytynyt nelikutosia) olivatkin huomattavasti liian suuret! Ne eivät meinanneet edes pysyä päällä! Myös 42-koko puuttui, joten hyppäsin suoraan nelikymppisiin (koko, mihin en ole mahtunut varmaan edes teinivuosina), jotka yllätyksekseni näyttivät oikein hyviltä. Vielä muutaman kilon pudotuksen tuoma väljyys ei varmasti tekisi pahaa, mutta tälläkin hetkellä vallan sopivat. Mallin ja mitoituksen on oltava jollain tavalla kummalliset näissä shortseissa, koska tiedän, ettei tuo ole oikea vaatekokoni, mutta siitä huolimatta jaksan hehkua innosta. Siis miettikää, kolme kokoa pienemmät, kuin mihin olisin ensimmäisenä tarttunut. It feels good!
Toinen asia, josta iloitsen, on viime viikon lindy hop treenit. Edistyneiden ryhmä, johon halusin, on siitä erilainen kurssi tanssiseurassani, että sinne on tasokoe. Se toteutettiin niin, että ensimmäiselle kerralle saivat osallistua kaikki, jotka halusivat pyrkiä ryhmään ja tunnin lopuksi ryhmään päässeille ilmoitettiin iloinen lopputulos. Treenipäivät menevät kohdallani niin, että keskiryhmä ei sopisi minulle. Eli, jos halusin treenata lindyä, piti minun päästä edistyneisiin. Etukäteen olin jo vähän kuullut valmentajalta sen suuntaista, että pääsisin hyvin suurella todennäköisyydellä ryhmään, mutta siitä huolimatta jännitti, kuinka mahtaa käydä. En etukäteen oikeastaan edes tiennyt, minkä tasoista väkeä ryhmään olisi pyrkimässä. Lopulta onneksi kävi niin kuin toivoin ja pääsin kuin pääsinkin ryhmään. Siitä iloitsin, ja iloisten vieläkin, oikein kovasti. Tykkään lindystä paljon, oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että se on lempparini rock'n swing -tansseista. Ja tuntuu hienolta ajatella kuuluvansa seuransa parhaimpiin tunneilla käyviin tämän lajin tanssijoihin (ryhtini suoristui ylpeydestä juuri viidellä sentillä). Mä oon siis niin hyvä!
Haluan, että kevennysprojektini on hyvän mielen projekti, eikä ikävää hampaiden kiristelyä. Tämä tuntuukin onnistuvan oikein positiivisin mielin ja ilman turhaa pingotusta. Eikä tämä nyt edes ole mikään kovin vakava asia; onnistuu, jos onnistuu ja ei, jos ei ;)
perjantai 13. syyskuuta 2013
10 pakettia voita
Ihan ensiksi haluan jakaa päivän viisaan ajatuksen: Onni on asua kaupan vieressä. Varsinkin, kun on juuri saanut hikiset treenivaatteet kiskottua päältään ja laitettua pyykkikoneeseen ja siinä hikisenä, alasti seisoessaan tajuaa, ettei ole pyykinpesuainetta. Tiesin, että se on loppu, mutten sitten muistanut ostaa muutamaa minuuttia aiemmin kaupan kautta kotiin tullessani. Sitten vain pikaisesti ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälle ja pikaiselle ostospyrähdykselle. Uudestaan. Onni on asua kaupan vieressä <3
Toinen tämän päivän suuri oivallus syntyi jääkaapista oivariinipakettia nostaessani. Oivariinipaketti painaa 400g, olen laihtunut viisi kiloa. Pikaisella laskutoimituksella ymmärsin, että olen pudottanut painoani 12 oivariinipaketillisen verran! Ei se viisi kiloa kovin paljolta kuulosta, mutta tuolla tavalla ajateltuna melko huomattava muutos.
Tänään oli ekat charlestontreenit (muita treenejä on ollut jo, mutta myöhemmin niistä lisää). Jos sanoisin, että "tuli aika kova hiki", vähättelisin. Hiki virtasi ihan kunnolla, tältä päivältä tuli kahdet hikiset vaatteet: ne joilla treenasin ja ne, jotka kiskoin hikiselle iholle ja jälkihikoiluun kotimatkaa varten. Voin ihan rehellisesti sanoa, että ennen kuin aloitin tanssimisen muutama vuosi sitten, en tiennyt, mitä kunnon hikoilu tarkoittaa. Toki olin liikkunut ja hikoillut, mutta se, että hikipisarat valuvat noroina ja paidan koko selkämys on ihan märkä, tunne siitä, että todella huomaa tehneensä jotain, oli aivan uutta. Ja silloin vielä kuvittelin, että kun kunto kasvaa, ei hikoiluta enää niin paljon. Se oli väärä luulo se. Sitä mukaa, kun tanssikilometrejä kertynyy ja kunto paranee (vaikka tauoilla kunto aina välillä repsahtaakin) myös tekniikka parantuu ja liikkeet saa tehtyä paremmin. Eli siitä se hikoilu sitten vasta alkaakin, kun tanssihistoria pitenee.
Ja tanssiminen on niin kivaakin, että kuntoilu tapahtuu melkein huomaamatta. Yksi mainio puoli tanssimisessa kuntoilumuotona on nättinä oleminen. Lähinnä lavoilla ja bileissä; treeneissä nyt ei ulkonäköön niin panosteta. En tiedä, osaisinko hikisestä olosta ihan näin paljon nauttia, jos en olisi tottunut siihen, että jopa hien valuessa vesiputouksen lailla, voi kuitenkin olla nätti, viehättävä ja naisellinen. Kun on kaunis mekko päällä ja hiukset kivasti, ei haittaa, vaikka kaikki meikki tulisikin hikoiltua pois. Silti olo on kuin todellisella leidillä.
Hikoilun lisäksi charlestontunti herätti ajatuksia kunnostani. Harmittaa tajuta, millaisessa rapakunnossa onkaan. Lihaksissa ei juuri tunnin lopuksi tuntunut (no nyt kyllä rupeaa vähän tuntumaan. Pitäisi tässä ruveta jo venyttelemään), kun kestävyyskunto tulee vastaan niin paljon lihaskuntoa nopeammin (sorry, jos käytän termejä hölmösti, mutta eiköhän ajatus tule selväksi). Pitää vaan toivoa, että kun täysillä treenaa niin se kuntokin kohoaa. Todennäköisesti kohoaa jo ennen kuin ehtii huomatakaan.
PS. Onpa mukava viettää perjantai-iltaa ihan vain kotona rauhassa. Pitää ottaa tavaksi (tosin ei taida olla vaikeaa treenien jälkeen ;) )
Toinen tämän päivän suuri oivallus syntyi jääkaapista oivariinipakettia nostaessani. Oivariinipaketti painaa 400g, olen laihtunut viisi kiloa. Pikaisella laskutoimituksella ymmärsin, että olen pudottanut painoani 12 oivariinipaketillisen verran! Ei se viisi kiloa kovin paljolta kuulosta, mutta tuolla tavalla ajateltuna melko huomattava muutos.
Tänään oli ekat charlestontreenit (muita treenejä on ollut jo, mutta myöhemmin niistä lisää). Jos sanoisin, että "tuli aika kova hiki", vähättelisin. Hiki virtasi ihan kunnolla, tältä päivältä tuli kahdet hikiset vaatteet: ne joilla treenasin ja ne, jotka kiskoin hikiselle iholle ja jälkihikoiluun kotimatkaa varten. Voin ihan rehellisesti sanoa, että ennen kuin aloitin tanssimisen muutama vuosi sitten, en tiennyt, mitä kunnon hikoilu tarkoittaa. Toki olin liikkunut ja hikoillut, mutta se, että hikipisarat valuvat noroina ja paidan koko selkämys on ihan märkä, tunne siitä, että todella huomaa tehneensä jotain, oli aivan uutta. Ja silloin vielä kuvittelin, että kun kunto kasvaa, ei hikoiluta enää niin paljon. Se oli väärä luulo se. Sitä mukaa, kun tanssikilometrejä kertynyy ja kunto paranee (vaikka tauoilla kunto aina välillä repsahtaakin) myös tekniikka parantuu ja liikkeet saa tehtyä paremmin. Eli siitä se hikoilu sitten vasta alkaakin, kun tanssihistoria pitenee.
Ja tanssiminen on niin kivaakin, että kuntoilu tapahtuu melkein huomaamatta. Yksi mainio puoli tanssimisessa kuntoilumuotona on nättinä oleminen. Lähinnä lavoilla ja bileissä; treeneissä nyt ei ulkonäköön niin panosteta. En tiedä, osaisinko hikisestä olosta ihan näin paljon nauttia, jos en olisi tottunut siihen, että jopa hien valuessa vesiputouksen lailla, voi kuitenkin olla nätti, viehättävä ja naisellinen. Kun on kaunis mekko päällä ja hiukset kivasti, ei haittaa, vaikka kaikki meikki tulisikin hikoiltua pois. Silti olo on kuin todellisella leidillä.
Hikoilun lisäksi charlestontunti herätti ajatuksia kunnostani. Harmittaa tajuta, millaisessa rapakunnossa onkaan. Lihaksissa ei juuri tunnin lopuksi tuntunut (no nyt kyllä rupeaa vähän tuntumaan. Pitäisi tässä ruveta jo venyttelemään), kun kestävyyskunto tulee vastaan niin paljon lihaskuntoa nopeammin (sorry, jos käytän termejä hölmösti, mutta eiköhän ajatus tule selväksi). Pitää vaan toivoa, että kun täysillä treenaa niin se kuntokin kohoaa. Todennäköisesti kohoaa jo ennen kuin ehtii huomatakaan.
PS. Onpa mukava viettää perjantai-iltaa ihan vain kotona rauhassa. Pitää ottaa tavaksi (tosin ei taida olla vaikeaa treenien jälkeen ;) )
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Seuraava pelikierros!
Dodi. Vaaka on nyt iloisesti näyttänyt 84,4kg. Eli ensimmäinen välitavoite on saavutettu! Oikein kovalla tahdolla sen näkee jo joissain vaatteissa...
Tanssitreenit ovat alkaneet viiem viikon lopulla, eli liikunta säännöllistyy. Musta tuntuu, että terveelliset ruokailuvalinnatkin alkavat olla jo melko tuttua kauraa ja tuntuvat hyviltä. Eli enää ei tarvitse niin kauheasti hillitä herkuttelun himoa, kun mieliteko ei ole niin kova, vähempikin riittää ja pitäähän itselleen sallia kohtuudella herkutteluakin. Tästä on hyvä jatkaa, kun oikeasti huomaa sen, että suunta on oikea!
Seuraava välitavoite olisikin sitten seiskalla alkava paino. (Hykertelen täällä, kuinka houkuttelevalta se kuulostaakaan.) Se on jo suunnilleen kymmenen kilon pudotus :o . Onhan siihen vielä matkaa yhtä paljon kuin tähän mennessä on tippunut, mutta "nälkä kasvaa syödessä". Ehkä myös keventymisennälkä ;)
Mää oon niin päättäny onnistua!
Tanssitreenit ovat alkaneet viiem viikon lopulla, eli liikunta säännöllistyy. Musta tuntuu, että terveelliset ruokailuvalinnatkin alkavat olla jo melko tuttua kauraa ja tuntuvat hyviltä. Eli enää ei tarvitse niin kauheasti hillitä herkuttelun himoa, kun mieliteko ei ole niin kova, vähempikin riittää ja pitäähän itselleen sallia kohtuudella herkutteluakin. Tästä on hyvä jatkaa, kun oikeasti huomaa sen, että suunta on oikea!
Seuraava välitavoite olisikin sitten seiskalla alkava paino. (Hykertelen täällä, kuinka houkuttelevalta se kuulostaakaan.) Se on jo suunnilleen kymmenen kilon pudotus :o . Onhan siihen vielä matkaa yhtä paljon kuin tähän mennessä on tippunut, mutta "nälkä kasvaa syödessä". Ehkä myös keventymisennälkä ;)
Mää oon niin päättäny onnistua!
tiistai 27. elokuuta 2013
Paluu arkeen
No niin, toissapäivänä palasin Kauniaisiin. Eli myös rakkaan vaakani ääreen. Tästä se arki sitten jatkuu siitä, mihin kevään lopuksi jäin...
Kesällä tosiaan on helppo unohtaa kaiken maailman kevennysprojektit. Erityisen vaikea syömisiään on hillitä vanhempien luona kesäänsä viettäessä. Kun itse käy kaupassa, on huomattavasti helpompi hallita syöpöttelyään kuin silloin, jos voi vain kävellä keittiön kaapille katsomaan, mitä hyvää sieltä tällä kertaa löytyy. Lisäksi monta kokkia -> paljon erilaisia kokkaustottumuksia. Vaikka itse yrittäisin painottaa kevyeeseen, salaattipitoiseen ruokaan, en rohkene kieltäytyä/valittaa toisten hyvää hyvyyttään valmistamista majoneesisalaateista ja rasvaisista paistoksista, herkullisista jälkiruokaherkuista puhumattakaan.
Nyt kuitenkin arki omassa kotona kämppisten kanssa on palannut ja olen tämän syksyn päättänyt olla oman lautaseni herra. Alku on ihan lupaava; ostin kaupasta taas kovasti salaattitarpeita ja herkut jätin hyllylle. Ja olen keksinyt taas uuden motivaattorin! Tein inventaariota vaatekaapissani ja löysin mummun vanhan todella kauniin mekon, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Mekko mahtui päälleni, mutta sen verran pinkeä se oli, etten uskaltaisi siinä istua tai polvistua alttarille (ei, en ole menossa naimisiin vaan valmistujaisiimme kuuluu työhön siunaus). Ajatuksenani siis olisi josko tämä mekko mahtuisi päälleni, kun joulukuussa valmistun sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Koska en ole maksanut mekosta mitään, ei häviö ole suuri, jos epäonnistun, mutta jos taas onnistun, tulen näyttämään upealta todella kauniissa mekossa :)
Kovalla innolla jo odotan treenien alkamista. Ilmoittauduin neljään eri viikkoryhmään, sillä nyt syksyllä meillä on aika vähän lähiopetusta, eli päiväni eivät ole täytee aikataulutetut vaikka illat vähän olisivatkin ;) (tekemistä kyllä riittää opparin ym. merkeissä, mutta kun täytyy tanssia, niin silloin täytyy tanssia). Erityistä itseni patistamista ei siis välttämättä vaadita, kun liikunta tulee arjen mukana automaattisesti.
Tanssimisen suhteen minulla onkin ollut kesällä kovat taitojeni reflektoinnit päällä. Kuten jokainen jotain harrastava tietää, on harrastamisessa ja omien taitojensa kokemisessa erilaisia vaiheita: itse olen kesän aikana saanut oivalluksen siitä, etten taidakaan olla niin hyvä kuin olen kuvitellut olevani. Välillä on hyvä nöyrtyä huomaamaan, että minulla onkin aika paljon opittavaa ja loppujen lopuksi olenkin aika onneton tanssimaan kun vertaa joihinkin oikeasti taitaviin. Nyt syksyn alkaessa (ainakin itsestäni tuntuu, että syksy on jo tulossa) on nostanut päätään sellainen tunne, että kyllähän mä toisaalta melkonen mimmi oon tanssimaan; aika monia lajeja kuuluu repertuaariin ja seuraan sujuvasti vielä useita näiden lisäksi. Tämä on siis melko sopiva vaihe lähteä treenaamaan: nöyränä siitä, että on paljon opittavaa ja vain kovalla työllä voi oppia, mutta toisaalta osaan jo aika paljon ja kunnon potentiaalia mulla on vaikka kuinka paljoon!
Ai niin se vaaka... Eipä kesä ihan täysin lepsuillessa ole mennyt sillä vaaka näytti 85,7kg. Tosin en muista, mihin vuorokauden aikaan keväällä mittasin, enkä sitä, mitä vaaka näytti lomalle lähtiessä. Mutta lukema on alaspäin alkupainosta, eli ei kesä ihan harakoille olekaan mennyt. Ja se on jo tosi lähellä ensimmäistä välitavoitetta. Päätin iloita siitä, kun vaaka ensimmäisen kerran tulee näyttämään <85, vaikka tuollainen tavallinen kotivaaka saattaakin pikkuisen heittää lukemassaan. Kuitenkin iloitseminen ja onnistumisen kokemus on hyväksi projektilleni.
Kesällä tosiaan on helppo unohtaa kaiken maailman kevennysprojektit. Erityisen vaikea syömisiään on hillitä vanhempien luona kesäänsä viettäessä. Kun itse käy kaupassa, on huomattavasti helpompi hallita syöpöttelyään kuin silloin, jos voi vain kävellä keittiön kaapille katsomaan, mitä hyvää sieltä tällä kertaa löytyy. Lisäksi monta kokkia -> paljon erilaisia kokkaustottumuksia. Vaikka itse yrittäisin painottaa kevyeeseen, salaattipitoiseen ruokaan, en rohkene kieltäytyä/valittaa toisten hyvää hyvyyttään valmistamista majoneesisalaateista ja rasvaisista paistoksista, herkullisista jälkiruokaherkuista puhumattakaan.
Nyt kuitenkin arki omassa kotona kämppisten kanssa on palannut ja olen tämän syksyn päättänyt olla oman lautaseni herra. Alku on ihan lupaava; ostin kaupasta taas kovasti salaattitarpeita ja herkut jätin hyllylle. Ja olen keksinyt taas uuden motivaattorin! Tein inventaariota vaatekaapissani ja löysin mummun vanhan todella kauniin mekon, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Mekko mahtui päälleni, mutta sen verran pinkeä se oli, etten uskaltaisi siinä istua tai polvistua alttarille (ei, en ole menossa naimisiin vaan valmistujaisiimme kuuluu työhön siunaus). Ajatuksenani siis olisi josko tämä mekko mahtuisi päälleni, kun joulukuussa valmistun sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Koska en ole maksanut mekosta mitään, ei häviö ole suuri, jos epäonnistun, mutta jos taas onnistun, tulen näyttämään upealta todella kauniissa mekossa :)
Kovalla innolla jo odotan treenien alkamista. Ilmoittauduin neljään eri viikkoryhmään, sillä nyt syksyllä meillä on aika vähän lähiopetusta, eli päiväni eivät ole täytee aikataulutetut vaikka illat vähän olisivatkin ;) (tekemistä kyllä riittää opparin ym. merkeissä, mutta kun täytyy tanssia, niin silloin täytyy tanssia). Erityistä itseni patistamista ei siis välttämättä vaadita, kun liikunta tulee arjen mukana automaattisesti.
Tanssimisen suhteen minulla onkin ollut kesällä kovat taitojeni reflektoinnit päällä. Kuten jokainen jotain harrastava tietää, on harrastamisessa ja omien taitojensa kokemisessa erilaisia vaiheita: itse olen kesän aikana saanut oivalluksen siitä, etten taidakaan olla niin hyvä kuin olen kuvitellut olevani. Välillä on hyvä nöyrtyä huomaamaan, että minulla onkin aika paljon opittavaa ja loppujen lopuksi olenkin aika onneton tanssimaan kun vertaa joihinkin oikeasti taitaviin. Nyt syksyn alkaessa (ainakin itsestäni tuntuu, että syksy on jo tulossa) on nostanut päätään sellainen tunne, että kyllähän mä toisaalta melkonen mimmi oon tanssimaan; aika monia lajeja kuuluu repertuaariin ja seuraan sujuvasti vielä useita näiden lisäksi. Tämä on siis melko sopiva vaihe lähteä treenaamaan: nöyränä siitä, että on paljon opittavaa ja vain kovalla työllä voi oppia, mutta toisaalta osaan jo aika paljon ja kunnon potentiaalia mulla on vaikka kuinka paljoon!
 |
| Löytyipä juuri minulle sopiva kuva ;) |
Ai niin se vaaka... Eipä kesä ihan täysin lepsuillessa ole mennyt sillä vaaka näytti 85,7kg. Tosin en muista, mihin vuorokauden aikaan keväällä mittasin, enkä sitä, mitä vaaka näytti lomalle lähtiessä. Mutta lukema on alaspäin alkupainosta, eli ei kesä ihan harakoille olekaan mennyt. Ja se on jo tosi lähellä ensimmäistä välitavoitetta. Päätin iloita siitä, kun vaaka ensimmäisen kerran tulee näyttämään <85, vaikka tuollainen tavallinen kotivaaka saattaakin pikkuisen heittää lukemassaan. Kuitenkin iloitseminen ja onnistumisen kokemus on hyväksi projektilleni.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Tyytyväinen itseeni
Huomasin, että useimmat kirjoitukseni etenevät laihdutuksen epäonnistumista harmitellessa ja kroppaani soimatessa. Kuitenkin olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen itseeni. Se unohtuu helposti päivityksiä kirjoitellessa, mutta on oikeasti ihan äärettömän tärkeää. Vaikka terveelliseen elämäntapaan pitää pyrkiä ja ylipaino ei ole hyvä asia, ei itsetuntoaan ja elämästä nauttimista pidä rakentaa kroppansa varaan.
Ylipaino ei rajoita elämääni, pystyn tekemään ihan niitä juttuja kuin jos olisin normaalipainoinen (ehkä vähän lyllertävämmin vain ;)). Olen sen kokoinen, että löydän kyllä nättejä vaatteita itselleni. Ja ennen kaikkea, olen terve. (Tiedän, että lihavuus voi tuoda mukanaan kaikenlaisia sairauksia ja vaivoja, mutta uskoisin painoni olevan vielä siinä mallissa, ettei sellaisesta tarvitse huolta kantaa.) Monilla normaalipainoisilla tutuilla on jos jonkinlaista kremppaa jaloissa, polvissa, selässä tai käsissä. Olen onnellinen siinä, että saan liikkua ja nauttia vapaasti ilman, että tarvitsee murehtia, kuinka tuskainen seuraava päivä on, jos lähtee rasittamaan kroppaansa.
Tuhat kertaa mieluummin otan tämän paino-"ongelman".
Tärkeä kysymys on myös, kuka tai mikä sitten on hyvännäköinen? Media (myös sosiaalinen sellainen) tarjoilee kokoajan salakavalasti kuvaa siitä, mikä näyttää hyvältä ja kuinka tärkeää se on. Kaunista on tänä päivänä tasan laiha ja seksikäs. Kuuluuko sen olla niin? Muistan nähneeni kuvan, jossa on langanlaihoja tämän päivän malleja bikineissään luut paistaen ja alarivissä Marilyn ym. pehmeämuotoisia naisia reisineen ja lantioineen, kuvan päälle oli kirjoitettu kysymys "When did this become hotter than this?"
Meidän yksilöiden ei pitäisi hyväksyä, eikä varsinkaan omaksua omaksi ajattelumalliksemme, sitä että kauneutta voi pistää järjestykseen. Jokainen on eri tavalla kaunis ja meidän pitäis oppia näkemään se: litteä pyykkilautavatsa, kaunis lantion kaari, suuret tai pienet rinnat, söpöt pisamat, sädehtivät silmät jne. jokaisen ainutlaatuinen kauneus (myös omamme!)
Olen huomannut, että useinkaan merkittävintä siinä, kuinka hyvältä nainen (tai mies) näyttää ei ole se, minkälaiset fyysiset ominaisuudet kyseisellä henkilöllä on vaan se, miten hän kantaa itsensä. Se oli tärkeä lause, lue uudestaan. Itsevarmuus kaunistaa jokaista. Enkä nyt tarkoita sellaista itsevarmuutta, että tietää olevansa aina ihan sairaan hyvännäköinen ja on ylpeä siitä (okei, sekin on hyvä juttu). Tarkoitan sitä, ettei anna ulkonäkönsä määritellä itseään eikä märehdi, miltä näyttää vaan asioita tehdessä voi unohtaa ulkonäkönsä kokonaan, ja hyväksyy sen, että ulkonäön suhteen on myös huonoja päiviä. Ja ilo! Hymyilevä ihminen on aina hyvännäköinen ;)
Olen tärkeä, ihana minä juuri tällaisena. Tiedän olevani naisellinen. Parasta itsetunnon kohotusta ikinä ovat naispuolisten ystävien kommentit hyvännäköisestä kropasta. Mielestäni minulla on kauniit silmät ja muutenkin peilistä saattaa joskus katsoa jopa aika vetävän näköinen mimmi. Ei tietenkään aina tunnu siltä, mutta pääasia että tiedän sen ainakin joskus pitävän paikkansa. Tiedän olevani kaunis.
Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi; luotu tarkasti juuri sellaiseksi kuin me olemme. Itsensä vähättely on Jumalan kallisarvoisen ja täydellisen luomistyön vähättelyä!
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Psalmi 139:13-16
En näe ristiriitaa määrätietoisen laihduttamisen ja kevyen itsensä soimaamisen sekä itsensä sellaisenaan rakastamisen ja arvostamisen välillä. Läskikapinalle pitää vain antaa oma aikansa ja tilansa, ja huolehtia, että se pysyy niissä...
Ylipaino ei rajoita elämääni, pystyn tekemään ihan niitä juttuja kuin jos olisin normaalipainoinen (ehkä vähän lyllertävämmin vain ;)). Olen sen kokoinen, että löydän kyllä nättejä vaatteita itselleni. Ja ennen kaikkea, olen terve. (Tiedän, että lihavuus voi tuoda mukanaan kaikenlaisia sairauksia ja vaivoja, mutta uskoisin painoni olevan vielä siinä mallissa, ettei sellaisesta tarvitse huolta kantaa.) Monilla normaalipainoisilla tutuilla on jos jonkinlaista kremppaa jaloissa, polvissa, selässä tai käsissä. Olen onnellinen siinä, että saan liikkua ja nauttia vapaasti ilman, että tarvitsee murehtia, kuinka tuskainen seuraava päivä on, jos lähtee rasittamaan kroppaansa.
Tuhat kertaa mieluummin otan tämän paino-"ongelman".
Tärkeä kysymys on myös, kuka tai mikä sitten on hyvännäköinen? Media (myös sosiaalinen sellainen) tarjoilee kokoajan salakavalasti kuvaa siitä, mikä näyttää hyvältä ja kuinka tärkeää se on. Kaunista on tänä päivänä tasan laiha ja seksikäs. Kuuluuko sen olla niin? Muistan nähneeni kuvan, jossa on langanlaihoja tämän päivän malleja bikineissään luut paistaen ja alarivissä Marilyn ym. pehmeämuotoisia naisia reisineen ja lantioineen, kuvan päälle oli kirjoitettu kysymys "When did this become hotter than this?"
Meidän yksilöiden ei pitäisi hyväksyä, eikä varsinkaan omaksua omaksi ajattelumalliksemme, sitä että kauneutta voi pistää järjestykseen. Jokainen on eri tavalla kaunis ja meidän pitäis oppia näkemään se: litteä pyykkilautavatsa, kaunis lantion kaari, suuret tai pienet rinnat, söpöt pisamat, sädehtivät silmät jne. jokaisen ainutlaatuinen kauneus (myös omamme!)
Olen huomannut, että useinkaan merkittävintä siinä, kuinka hyvältä nainen (tai mies) näyttää ei ole se, minkälaiset fyysiset ominaisuudet kyseisellä henkilöllä on vaan se, miten hän kantaa itsensä. Se oli tärkeä lause, lue uudestaan. Itsevarmuus kaunistaa jokaista. Enkä nyt tarkoita sellaista itsevarmuutta, että tietää olevansa aina ihan sairaan hyvännäköinen ja on ylpeä siitä (okei, sekin on hyvä juttu). Tarkoitan sitä, ettei anna ulkonäkönsä määritellä itseään eikä märehdi, miltä näyttää vaan asioita tehdessä voi unohtaa ulkonäkönsä kokonaan, ja hyväksyy sen, että ulkonäön suhteen on myös huonoja päiviä. Ja ilo! Hymyilevä ihminen on aina hyvännäköinen ;)
Olen tärkeä, ihana minä juuri tällaisena. Tiedän olevani naisellinen. Parasta itsetunnon kohotusta ikinä ovat naispuolisten ystävien kommentit hyvännäköisestä kropasta. Mielestäni minulla on kauniit silmät ja muutenkin peilistä saattaa joskus katsoa jopa aika vetävän näköinen mimmi. Ei tietenkään aina tunnu siltä, mutta pääasia että tiedän sen ainakin joskus pitävän paikkansa. Tiedän olevani kaunis.
Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi; luotu tarkasti juuri sellaiseksi kuin me olemme. Itsensä vähättely on Jumalan kallisarvoisen ja täydellisen luomistyön vähättelyä!
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Psalmi 139:13-16
En näe ristiriitaa määrätietoisen laihduttamisen ja kevyen itsensä soimaamisen sekä itsensä sellaisenaan rakastamisen ja arvostamisen välillä. Läskikapinalle pitää vain antaa oma aikansa ja tilansa, ja huolehtia, että se pysyy niissä...
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Huolettomat kesälaitumet ja syksysuunnitelmia
Hups, onpas taas jäänyt päivittely pitkäksi aikaa väliin. Tätä se kesä tekee...
Samalla tavalla kuin kirjoittaminen, on jäänyt myös keventäminen. Se on niiiin helppo unohtaa.
Keväällä kokeilin motivoimiseeni sitä HeiaHeia:a. Eipä sekään jaksanut tätä laiskimusta motivoida. Pari ekaa treeniä jaksoin sinne merkitä, mutta siihen sekin jäi. Nyt sieltä vain tulee viikoittain toiveikas sähköposti "Toivottavasti olet kunnossa ja pääset pian taas liikkumaan!"
Yksi syy helppoon unohtamiseen on perinteinen "poissa silmistä, poissa mielestä". En ottanut vaakaa mukaan pohjanmaalle (oli ehkä muutakin tuotavaa), eli seuraavan kerran totuus levähtää silmille kun syksyllä palaan takaisin Graniin. Saas nähdä, miten käy. En osaa arvioida ollenkaan, kumpaan suuntaan paino kallistuu. Mikä vain on mahdollista, mutta toivossa on hyvä elää. Vielä kun vaan löytäisi sen Toivon jostain, missä lie äijä piileksii...
Kesällä on onneksi helppo välttää ylensyöntiä, kun ei jotenkin vaan ruoka himota samalla tavalla. Lisäksi ehdoton kesäherkkuni on herneet, mikä lyö täystyrmäyksellä talven karkkiherkuttelun laudalta. Ja metsämansikat on kans hyvä: paljon ei tule määrällisesti syötyä, kun keräilyyn menee aikansa ja samalla tulee nautittua jo pienestäkin suupalasta. Vadelmia odotellessa!
Jälleen kerran innostuin täyttämään jääkaapin hyvin salaattipainotteisesti (mikä käytännössä ei tarkoita sitä, että salaatteja olisi paljoa erilaista vaan ettei juuri muuta sitten olekaan. Eli aika vapaasti saa valo paistaa ympäri kaappia).
Yksi mainitsemisen arvoinen plussa kesän ruokailuissa on leireily. Silloin ruokailuajat ovat säännöllistäkin säännöllisemmät ja ruoka kunnollista kotiruokaa. Ihanaa on se, kun saa tulla valmiiseen pöytään, eikä tarvitse itse valmistaa sitä <3
Liikuttua on tullut ihan hävettävän vähän. Ajattelin, että kesän aikana tulee poljettua paljon, kun kerran ei ole autoa käytettävissä. Ja paskat. Sisällähän tässä on tullut kyhjötettyä, eikä lähdettyä yhtään mihinkään. Yleensä kesällä myös uin melko paljon. Tänä kesänä ei ole sitäkään tullut tehtyä. Laiskuudestako sekin johtunee, koska tuossa ihan lähellä kuitenkin olisi joen vierelle tehty pieni ranta ja mukavan pyöräilymatkan päässä parempi. Tai sitten pistän vanhuuden piikkiin; eihän sitä aikuistuessaan jaksa enää vedessä leikkiä (huom. tekosyy).
Tanssin aikaahan kesä toki on. Pari kertaa on tullut lähdettyä pyörähtelemään, ja eihän siitä ilman hien valumista pääse. Viime perjantaina lähdin vielä töiden jälkeen polkemaan lähilavalle, vaikka ilta lyhyeksi jäikin, kun vasta yhdentoista jälkeen menin. Sen arvoista oli, saman aion tehdä ehkä tälläkin viikolla... :)
Tanssista pääsenkin hyvin siihen, mitä aion syksyllä. Koska nyt ei ole luvassa työharjoitteluita eri paikkakunnilla tai iltavuoropainotteisesti, pystyn taas menemään tanssitunneille. Jeee!!! Swing-tanssiseurani syksyn lukujärjestys on jo julkaistu ja siitä olen innoissani jo miettinyt, mille tunneille aion mennä. Kolmena päivänä viikossa (ma, ke, to) olisi treenit, mihin haluan ehdottomasti. Pe-su haluan pitää vapaana, että voi tehdä viikonloppureissuja vanhempien luokse. Tiistaina ja viikonloppuina voin sitten tehdä kaikenlaista itsenäistä treeniä salilla, lenkkeillen, uiden... mitä nyt keksinkään.
Nyt olen niin innostunut tanssista ja mahdollisesti siinä kehittymisestä, että se on tämän hetken motivaattorini. Pystyn tanssimaan varmasti niin paljon paremmin, jos kuntoni on hyvä ja kroppani kevyt ja vetreä. Ryhdin kautta myös tanssiasento paranisi. Ja näyttäähän hoikan tanssiminen paremmalta kuin valtavan elefantin ;)
Tällä mennään!
Itseasiassa jo tämä kirjoittaminen motivoi sen verran, että päätin nyt illalla vielä tämän jälkeen tehdä pienen liikunnallisen pyrähdyksen ;)
Samalla tavalla kuin kirjoittaminen, on jäänyt myös keventäminen. Se on niiiin helppo unohtaa.
Keväällä kokeilin motivoimiseeni sitä HeiaHeia:a. Eipä sekään jaksanut tätä laiskimusta motivoida. Pari ekaa treeniä jaksoin sinne merkitä, mutta siihen sekin jäi. Nyt sieltä vain tulee viikoittain toiveikas sähköposti "Toivottavasti olet kunnossa ja pääset pian taas liikkumaan!"
 |
| Kertoo kaiken mun kesästäni... |
Yksi syy helppoon unohtamiseen on perinteinen "poissa silmistä, poissa mielestä". En ottanut vaakaa mukaan pohjanmaalle (oli ehkä muutakin tuotavaa), eli seuraavan kerran totuus levähtää silmille kun syksyllä palaan takaisin Graniin. Saas nähdä, miten käy. En osaa arvioida ollenkaan, kumpaan suuntaan paino kallistuu. Mikä vain on mahdollista, mutta toivossa on hyvä elää. Vielä kun vaan löytäisi sen Toivon jostain, missä lie äijä piileksii...
Kesällä on onneksi helppo välttää ylensyöntiä, kun ei jotenkin vaan ruoka himota samalla tavalla. Lisäksi ehdoton kesäherkkuni on herneet, mikä lyö täystyrmäyksellä talven karkkiherkuttelun laudalta. Ja metsämansikat on kans hyvä: paljon ei tule määrällisesti syötyä, kun keräilyyn menee aikansa ja samalla tulee nautittua jo pienestäkin suupalasta. Vadelmia odotellessa!
Jälleen kerran innostuin täyttämään jääkaapin hyvin salaattipainotteisesti (mikä käytännössä ei tarkoita sitä, että salaatteja olisi paljoa erilaista vaan ettei juuri muuta sitten olekaan. Eli aika vapaasti saa valo paistaa ympäri kaappia).
Yksi mainitsemisen arvoinen plussa kesän ruokailuissa on leireily. Silloin ruokailuajat ovat säännöllistäkin säännöllisemmät ja ruoka kunnollista kotiruokaa. Ihanaa on se, kun saa tulla valmiiseen pöytään, eikä tarvitse itse valmistaa sitä <3
Liikuttua on tullut ihan hävettävän vähän. Ajattelin, että kesän aikana tulee poljettua paljon, kun kerran ei ole autoa käytettävissä. Ja paskat. Sisällähän tässä on tullut kyhjötettyä, eikä lähdettyä yhtään mihinkään. Yleensä kesällä myös uin melko paljon. Tänä kesänä ei ole sitäkään tullut tehtyä. Laiskuudestako sekin johtunee, koska tuossa ihan lähellä kuitenkin olisi joen vierelle tehty pieni ranta ja mukavan pyöräilymatkan päässä parempi. Tai sitten pistän vanhuuden piikkiin; eihän sitä aikuistuessaan jaksa enää vedessä leikkiä (huom. tekosyy).
Tanssin aikaahan kesä toki on. Pari kertaa on tullut lähdettyä pyörähtelemään, ja eihän siitä ilman hien valumista pääse. Viime perjantaina lähdin vielä töiden jälkeen polkemaan lähilavalle, vaikka ilta lyhyeksi jäikin, kun vasta yhdentoista jälkeen menin. Sen arvoista oli, saman aion tehdä ehkä tälläkin viikolla... :)
Tanssista pääsenkin hyvin siihen, mitä aion syksyllä. Koska nyt ei ole luvassa työharjoitteluita eri paikkakunnilla tai iltavuoropainotteisesti, pystyn taas menemään tanssitunneille. Jeee!!! Swing-tanssiseurani syksyn lukujärjestys on jo julkaistu ja siitä olen innoissani jo miettinyt, mille tunneille aion mennä. Kolmena päivänä viikossa (ma, ke, to) olisi treenit, mihin haluan ehdottomasti. Pe-su haluan pitää vapaana, että voi tehdä viikonloppureissuja vanhempien luokse. Tiistaina ja viikonloppuina voin sitten tehdä kaikenlaista itsenäistä treeniä salilla, lenkkeillen, uiden... mitä nyt keksinkään.
Nyt olen niin innostunut tanssista ja mahdollisesti siinä kehittymisestä, että se on tämän hetken motivaattorini. Pystyn tanssimaan varmasti niin paljon paremmin, jos kuntoni on hyvä ja kroppani kevyt ja vetreä. Ryhdin kautta myös tanssiasento paranisi. Ja näyttäähän hoikan tanssiminen paremmalta kuin valtavan elefantin ;)
Tällä mennään!
Itseasiassa jo tämä kirjoittaminen motivoi sen verran, että päätin nyt illalla vielä tämän jälkeen tehdä pienen liikunnallisen pyrähdyksen ;)
tiistai 21. toukokuuta 2013
Kepeyttä askeleessa
Tänään on hyvän mielen päivä :)
Vaikka vielä yskittää, päätin lähteä lenkille. Lenkkini on tosin vain kolmen kilometrin lenkki, mutta kun lähes nollasta aloittaa, on sekin hyvä alku. Jaksoin hölkötellä jo huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin. Eikä edes yskittänyt paljoa lenkin aikana, eli oli hyvä ratkaisu lähteä... Tänään juteltiin töissä hyvistä lenkkimaastoista. Saas nähdä vaan, ehdinkö mitään muuta lenkkiä kokeilemaan ennen kesälaitumille kirmaamista. Vietän kesäni Pohjanmaalla, eli lenkkimaisemat muuttuvat (ja tasoittuvat) luonnostaan. Toivottavasti jaksan siellä pitää säännöllisestä liikkumisesta entistä paremmin kiinni.
Olen tyytyväinen, että olen saanut liikuntatottumuksiani parempaan malliin. Ruoan kanssa vaan tuli taas mässäiltyä. Koulun jälkeen menimme kavereiden kanssa hesburgeriin ja eihän sieltä mitään ostamatta tietenkään päässyt (olisin toki voinut silti valita vaikka salaatin, mutta ei...) ja sen jälkeen vielä kokoustettiin oppilasyhdistyksen kanssa ja siinähän oli kaikkea herkkua tarjolla. Samaa valitan kuin aiemminkin; voi kun oppisi kieltäytymään. Huomenna on taas herkkuja tarjolla koulun pihalla kevään avaukseksi järjestetyssä garden partyssä, mutta josko onnistuisin itseni preppaamaan pysymään pienissä maistiaisissa...
Toisaalta jatkuvakaan lipsuilu ja lepsuilu ei jaksa huolestuttaa minua kovin. Vaikka kaloreita tuntuisi kertyvän, on niiden oltava jonkinlaisessa tasapainossa kulutukseni kanssa, kun en kerran tähän mennessä ole tämän enempää paisunut (toki ihmisen psyyke on niiiin hyvä huijaamaan...). Nyt vain haluaisin saada itseni uskomaan, että tasapaino ei riitä! Jos haluan tuloksia, pitää minun kuluttaa enemmän kuin olen syönyt. Tätä varten minun pitäisi todennäköisesti kohdata todellisuus siinä, kuinka paljon kaloreita mistäkin tulee ja menee (ehkäpä saan jossain vaiheessa aikaiseksi perehtyä noihin) ja tehdä tietoista työtä asian eteen: repiä itseäni liikkeelle ja kovempiin suorituksiin ja kasvattaa itsekuria kieltämään itseltäni syöpöttely vaikka tekisi mieli.
Olenkohan maininnut, kuinka rakastan venyttelyä.Salilla käydessä saatan kevyesti venytellä lopussa tunnin ajan. Se vain tuntuu niin kovin hyvältä <3, on lisäksi hyödyllistä (voi sitä tuskaa lihaksissa, jos venyttely on jäänyt pois) ja saa ajatukset virtaamaan täysin vapaasti, etten välttämättä itsekään huomaa, missä olen ajatuksissani. Pidän hurjan hyvänä merkkinä sitä, että muunkinlaisista fyysisistä suorituksista kuin syömisestä osaan ottaa irti sen tarjoaman nautinnon. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle ja se on oleellinen osa itseni motivointia. Hyvännäköinen kroppa: Here I'll come! (hitaasti, mutta varmasti)
Vaikka vielä yskittää, päätin lähteä lenkille. Lenkkini on tosin vain kolmen kilometrin lenkki, mutta kun lähes nollasta aloittaa, on sekin hyvä alku. Jaksoin hölkötellä jo huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin. Eikä edes yskittänyt paljoa lenkin aikana, eli oli hyvä ratkaisu lähteä... Tänään juteltiin töissä hyvistä lenkkimaastoista. Saas nähdä vaan, ehdinkö mitään muuta lenkkiä kokeilemaan ennen kesälaitumille kirmaamista. Vietän kesäni Pohjanmaalla, eli lenkkimaisemat muuttuvat (ja tasoittuvat) luonnostaan. Toivottavasti jaksan siellä pitää säännöllisestä liikkumisesta entistä paremmin kiinni.
Olen tyytyväinen, että olen saanut liikuntatottumuksiani parempaan malliin. Ruoan kanssa vaan tuli taas mässäiltyä. Koulun jälkeen menimme kavereiden kanssa hesburgeriin ja eihän sieltä mitään ostamatta tietenkään päässyt (olisin toki voinut silti valita vaikka salaatin, mutta ei...) ja sen jälkeen vielä kokoustettiin oppilasyhdistyksen kanssa ja siinähän oli kaikkea herkkua tarjolla. Samaa valitan kuin aiemminkin; voi kun oppisi kieltäytymään. Huomenna on taas herkkuja tarjolla koulun pihalla kevään avaukseksi järjestetyssä garden partyssä, mutta josko onnistuisin itseni preppaamaan pysymään pienissä maistiaisissa...
Toisaalta jatkuvakaan lipsuilu ja lepsuilu ei jaksa huolestuttaa minua kovin. Vaikka kaloreita tuntuisi kertyvän, on niiden oltava jonkinlaisessa tasapainossa kulutukseni kanssa, kun en kerran tähän mennessä ole tämän enempää paisunut (toki ihmisen psyyke on niiiin hyvä huijaamaan...). Nyt vain haluaisin saada itseni uskomaan, että tasapaino ei riitä! Jos haluan tuloksia, pitää minun kuluttaa enemmän kuin olen syönyt. Tätä varten minun pitäisi todennäköisesti kohdata todellisuus siinä, kuinka paljon kaloreita mistäkin tulee ja menee (ehkäpä saan jossain vaiheessa aikaiseksi perehtyä noihin) ja tehdä tietoista työtä asian eteen: repiä itseäni liikkeelle ja kovempiin suorituksiin ja kasvattaa itsekuria kieltämään itseltäni syöpöttely vaikka tekisi mieli.
Olenkohan maininnut, kuinka rakastan venyttelyä.Salilla käydessä saatan kevyesti venytellä lopussa tunnin ajan. Se vain tuntuu niin kovin hyvältä <3, on lisäksi hyödyllistä (voi sitä tuskaa lihaksissa, jos venyttely on jäänyt pois) ja saa ajatukset virtaamaan täysin vapaasti, etten välttämättä itsekään huomaa, missä olen ajatuksissani. Pidän hurjan hyvänä merkkinä sitä, että muunkinlaisista fyysisistä suorituksista kuin syömisestä osaan ottaa irti sen tarjoaman nautinnon. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle ja se on oleellinen osa itseni motivointia. Hyvännäköinen kroppa: Here I'll come! (hitaasti, mutta varmasti)
maanantai 20. toukokuuta 2013
Voi kevät sentään...
Ihan ensimmäiseksi: keväästä on hyötyä. Aurinko paistaa, tiet ovat sulia ja kuivia, ulkona on lämmintä... Mikä voisi enää enemmän houkutella ulkoilemaan :)
...Mutta! Kevät tarkoittaa myös kevätflunssaa. Luulin, että se oli jo mennyt lähes ohi, mutta sieltä se vaan taas ponnisti päälle, kun kastelin talviturkkini. Vieläkään en ole ihan kunnolla ollut kipeä (onneksi), mutta on niin ärsyttävää, kun ei tiedä, missä mennään; kannattaisiko levätä vai vetää jo kunnolla ja haastaa itseään. Viimeisimmät pari lenkkiä, jotka tein tuossa loppuviikosta, menivätkin mukavasti yskimisen lomassa. Välillä kurkku on ollut kipeä, välillä pää tuntunut ilmapallolta ja välillä niin hyvältä, ettei mitään... Eikä tässä muuten mitään, mutta flunssailusta saa niin hyvän tekosyyn jättää reippailut väliin. Mutta lihominen ei tunne lomataukoja!
Ne pari kertaa, kun tässä lenkkeilin, tuntuivat kyllätosi hyviltä. On ihanaa, kun voi jättää takin kotiin, mutta vähintään yhtä ihanaa on huomata, kuinka kerta toisensa jälkeen jaksaa juosta pidemmälle ja isomman osan lenkistä. Sitä en tiedä, onko syynä kunnon tai itsekurin kohentuminen vai oppiiko kroppa vain paremmin hakemaan rajoja. On voittajafiilis, kun oppii sanomaa itselleen ei silloin, kun tekisi mieli hidastaa kävelyyn ja huomaakin pian jatkaneensa juoksua, niin että se tuntuukin jo paljon kevyemmältä. :) (Sama ei:n taito pitäisi oppia kahvipöydässäkin)
Liikunnan ilo on antoisaa iloa! Siitä haluan pitää kiinni :)
...Mutta! Kevät tarkoittaa myös kevätflunssaa. Luulin, että se oli jo mennyt lähes ohi, mutta sieltä se vaan taas ponnisti päälle, kun kastelin talviturkkini. Vieläkään en ole ihan kunnolla ollut kipeä (onneksi), mutta on niin ärsyttävää, kun ei tiedä, missä mennään; kannattaisiko levätä vai vetää jo kunnolla ja haastaa itseään. Viimeisimmät pari lenkkiä, jotka tein tuossa loppuviikosta, menivätkin mukavasti yskimisen lomassa. Välillä kurkku on ollut kipeä, välillä pää tuntunut ilmapallolta ja välillä niin hyvältä, ettei mitään... Eikä tässä muuten mitään, mutta flunssailusta saa niin hyvän tekosyyn jättää reippailut väliin. Mutta lihominen ei tunne lomataukoja!
Ne pari kertaa, kun tässä lenkkeilin, tuntuivat kyllätosi hyviltä. On ihanaa, kun voi jättää takin kotiin, mutta vähintään yhtä ihanaa on huomata, kuinka kerta toisensa jälkeen jaksaa juosta pidemmälle ja isomman osan lenkistä. Sitä en tiedä, onko syynä kunnon tai itsekurin kohentuminen vai oppiiko kroppa vain paremmin hakemaan rajoja. On voittajafiilis, kun oppii sanomaa itselleen ei silloin, kun tekisi mieli hidastaa kävelyyn ja huomaakin pian jatkaneensa juoksua, niin että se tuntuukin jo paljon kevyemmältä. :) (Sama ei:n taito pitäisi oppia kahvipöydässäkin)
Liikunnan ilo on antoisaa iloa! Siitä haluan pitää kiinni :)
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Innostuksen laantumisen vaihe
Niinhän siinä kävi kuten aina ennenkin... Pienen alkuinnostuksen jälkeen hieno projekti ja reippaat ajatukset laantuivat.
Ei kyseessä sentään kuitenkaan ole mikään pahimman luokan epäonnistuminen vaan ihan se, ettei arjessaan muista pitäytyä päätöksissään...
Syömisen suhteen usein unohtuu miettiä laihtumistaa ja harkita valintoja sen mukaan. Ja sitten, jos sattuu muistamaan, niin luovuttaa ajatuksesta, kun "nyt kerran tekee mieli. Ja eihän nyt yksi kerta mitään haittaa." Mutta kuinka paljon oikeasti tekee mieli, ja mikä on vain luonteen heikkoutta ja itsekurin puutetta. Juu ei yksi kerta haittaa, mutta monet yhdet kerrat kyllä! Hyvällä tahdolla tahdon kuvitella, että kevennyksen yritys on vaikuttanut edes herkkumääriini hiukan pienentävästi... Lämpimien ruokien syömisessä olen melko onnistuneesti pitäytynyt. Sehän nyt vaikuttaa jo tiedostamatta huonon syömisen määrään, kun ei nälkäänsävedä mässyä.
Vähän alkaa tässä kirjoittaessa tuntua, että olenko ollenkaan tosissani tämän projektin kanssa. Jos olisin tosissani, olisi päällä kunnon morkkis repsahtelusta ja itsekurin puutteesta. Mutta tässä sitä vaan kirjoittelen niin kuin ei mitään... Puuttuukohan minulta kunnon motivaatio? Millä muut ihmiset motivoivat laihdutustaan? Vai onko kyse siitä, että minun pitäisi luoda säännöt itselleni. Sitten olisi ainakin selkeää, että joko olen noudattanut tai en ole noudattanut. Sitten en voisi samalla tavalla lipsuilla...
Liikunnankin kanssa on tapahtunut taantumista, tosin ihan perusteltua. Nyt ei ole tullut tehtyä päivittäin jotain hikistä, kun on vähän kevätflunssan poikasta yrittämässä päälle. Kunnolla kipeä en ole ollut; räkätautia, kurkkukipua ja veto pois vaan. Mutta pienenkin flunssan iskiessä tyydyn lepäilemään, ettei sitten iske kunnon tauti päälle. Pieni flunssa menee ohi pienelläkin levolla! Toki tanssimaan on parina iltana pitänyt silti päästä. Sitten on menty vain tahdon ja Finrexin voimalla. Ja nyt rupeaa olemaan taudit ohi, eli voin taas ryhdistäytyä!
Ei kyseessä sentään kuitenkaan ole mikään pahimman luokan epäonnistuminen vaan ihan se, ettei arjessaan muista pitäytyä päätöksissään...
Syömisen suhteen usein unohtuu miettiä laihtumistaa ja harkita valintoja sen mukaan. Ja sitten, jos sattuu muistamaan, niin luovuttaa ajatuksesta, kun "nyt kerran tekee mieli. Ja eihän nyt yksi kerta mitään haittaa." Mutta kuinka paljon oikeasti tekee mieli, ja mikä on vain luonteen heikkoutta ja itsekurin puutetta. Juu ei yksi kerta haittaa, mutta monet yhdet kerrat kyllä! Hyvällä tahdolla tahdon kuvitella, että kevennyksen yritys on vaikuttanut edes herkkumääriini hiukan pienentävästi... Lämpimien ruokien syömisessä olen melko onnistuneesti pitäytynyt. Sehän nyt vaikuttaa jo tiedostamatta huonon syömisen määrään, kun ei nälkäänsävedä mässyä.
 |
| Itse oon sekä mummo että koira (samaan aikaan) |
Vähän alkaa tässä kirjoittaessa tuntua, että olenko ollenkaan tosissani tämän projektin kanssa. Jos olisin tosissani, olisi päällä kunnon morkkis repsahtelusta ja itsekurin puutteesta. Mutta tässä sitä vaan kirjoittelen niin kuin ei mitään... Puuttuukohan minulta kunnon motivaatio? Millä muut ihmiset motivoivat laihdutustaan? Vai onko kyse siitä, että minun pitäisi luoda säännöt itselleni. Sitten olisi ainakin selkeää, että joko olen noudattanut tai en ole noudattanut. Sitten en voisi samalla tavalla lipsuilla...
 |
| Aivan varmasti, jos en lopeta lepsuilua... |
Liikunnankin kanssa on tapahtunut taantumista, tosin ihan perusteltua. Nyt ei ole tullut tehtyä päivittäin jotain hikistä, kun on vähän kevätflunssan poikasta yrittämässä päälle. Kunnolla kipeä en ole ollut; räkätautia, kurkkukipua ja veto pois vaan. Mutta pienenkin flunssan iskiessä tyydyn lepäilemään, ettei sitten iske kunnon tauti päälle. Pieni flunssa menee ohi pienelläkin levolla! Toki tanssimaan on parina iltana pitänyt silti päästä. Sitten on menty vain tahdon ja Finrexin voimalla. Ja nyt rupeaa olemaan taudit ohi, eli voin taas ryhdistäytyä!
 |
maanantai 6. toukokuuta 2013
Postvappu
Kuten jo aiemmin kirjoitin, vapun syömiset eivät jääneet vappuun vaan
viikonloppu syötiin vielä vapun jälkimainingeissa. Vanhempien luona
vedinkin oikein kunnolla munkkia ja maistelin simaa. Viikonloppuna tuli
myös syötyä ulkona: lauantaina oli yläasteen luokkakokous ja sunnuntaina
käytiin perheen kanssa syömässä. Ravintolaruoat ovat ihanan
herkullisia, mutta eivät kevyimmästä päästä, ja kun on tottunut siihen,
että kaikki syödään, tulikin ahmittua enemmän kuin tarve olisi vaatinut.
Lauantaina tuli pari drinkkiäkin juotua.
Tärkeää
minun olisi muistaa se, ettei tarkoitukseni ole kieltää herkuttelua
itseltäni vaan pyrkiä kohtuuteen. Jos yritän kieltää itseltäni, kasvaa
halu vain tuplasti suuremmaksi, eikä hyvästä ruoasta tai juomasta
nautikaan vaan alkaa tuntea huonoa omaatuntoa ja pettymystä itseensä,
kun ei pysty kietäytymään. Parempi vaihtoehto on oppia nauttimaan
ruoasta, jokaisesta suupalasta, jonka suuhunsa laittaa. Hyvästä voi
nauttia vähästäkin määrästä oikein nautiskellen, eikä mättää suuhun
mättämästä päästyään. Ja opetella tietoisesti nauttimaan kaikista
mauista eikä tehdä jakoa oikean ruoan (välttämätön, jolla täytän itseni
ja josta saan ravintoaineet ja joka voi kyllä kanssa olla joskus ihan
hyvää) ja herkkujen (epäterveellistä roskaa, joka maistuu sitä
paremmalle, mitä enemmän syö) välille. Oikea ruokakin tarjoaa niitä
makuelämyksiä, joista jää hyvä maku suuhun ja mieleen. Ja jos ei tarjoa,
niin sitten sille asialle on tehtävä jotain...
Huomioitava on myös se tyytyväisyyden tunne, kun on syönyt sopivasti. Jos herkuttelee jollain hyvällä, olisi niin tärkeää oppia lopettamaan silloin, kun tuntuu juuri hyvältä eikä silloin, kun on vähän liian täysi. Olisi myös opeteltava kuuntelemaan itseään: milloin tekee mieli syödä jotain hyvää eikä vain syödä, kun jotain kerran on tarjolla. Silloin, kun itse tekee hyvää mieli, voi sen itselleen sallia, mutta opetella kieltäytymään silloin kun kyse on vain jälkimmäisestä
Liikunnan suhteen meininki on alkanut ok. Joka päivä olen tehnyt jotain, mistä on tullut hiki. Jos ei tanssi-iltojen tai muiden kivojen juttujen puitteissa ole tarjoutunut hikoilua, olen lähtenyt lenkille tai salille (näitä tosin ei vielä montaa kertaa). Tärkeimpänä en ole pitänyt sitä, mitä teen tai kuinka kauan; sitä kuinka tehokas treeni itsessään on. Sen sijaan olen pitänyt kriteerinä sitä että tulee edes vähän hiki ja hengästys ja että yleensäkin tulee lähdettyä tekemään jotain. Kyllä treenin tehoja ja kestoa voi halunsa mukaan lisätä, mutta tärkeimpänä koen, että muodostan itselleni tavan lähteä. Usein lähtemisen ja alkamisen kynnys on korkein, joten aion nyt päästä siitä kynnyksestä eroon.
Tänään jatkui koulussa lähiopetus, joten pääsen taas kouluruokien pariin. Monipuolinen kunnon ruoka lounasaikaan on ihan hyvä pohja kevyemmälle syömiselle, varsinkin, jos muistan noudattaa lautasmallia ja pitäytyä sopivan kokoisissa aterioissa. Jälkkäriä on onneksi tarjolla vain keittopäivinä eli kerran viikossa. Tänään tästä kirjoittelemasta päästyäni menen lämmittämään äidin tekemää maksalaatikkoa ja lähden taas ...yllätys-yllätys: tanssimaan :D
Huomioitava on myös se tyytyväisyyden tunne, kun on syönyt sopivasti. Jos herkuttelee jollain hyvällä, olisi niin tärkeää oppia lopettamaan silloin, kun tuntuu juuri hyvältä eikä silloin, kun on vähän liian täysi. Olisi myös opeteltava kuuntelemaan itseään: milloin tekee mieli syödä jotain hyvää eikä vain syödä, kun jotain kerran on tarjolla. Silloin, kun itse tekee hyvää mieli, voi sen itselleen sallia, mutta opetella kieltäytymään silloin kun kyse on vain jälkimmäisestä
Liikunnan suhteen meininki on alkanut ok. Joka päivä olen tehnyt jotain, mistä on tullut hiki. Jos ei tanssi-iltojen tai muiden kivojen juttujen puitteissa ole tarjoutunut hikoilua, olen lähtenyt lenkille tai salille (näitä tosin ei vielä montaa kertaa). Tärkeimpänä en ole pitänyt sitä, mitä teen tai kuinka kauan; sitä kuinka tehokas treeni itsessään on. Sen sijaan olen pitänyt kriteerinä sitä että tulee edes vähän hiki ja hengästys ja että yleensäkin tulee lähdettyä tekemään jotain. Kyllä treenin tehoja ja kestoa voi halunsa mukaan lisätä, mutta tärkeimpänä koen, että muodostan itselleni tavan lähteä. Usein lähtemisen ja alkamisen kynnys on korkein, joten aion nyt päästä siitä kynnyksestä eroon.
 |
Tänään jatkui koulussa lähiopetus, joten pääsen taas kouluruokien pariin. Monipuolinen kunnon ruoka lounasaikaan on ihan hyvä pohja kevyemmälle syömiselle, varsinkin, jos muistan noudattaa lautasmallia ja pitäytyä sopivan kokoisissa aterioissa. Jälkkäriä on onneksi tarjolla vain keittopäivinä eli kerran viikossa. Tänään tästä kirjoittelemasta päästyäni menen lämmittämään äidin tekemää maksalaatikkoa ja lähden taas ...yllätys-yllätys: tanssimaan :D
perjantai 3. toukokuuta 2013
Vappusyönnit
Vappu tuli, vappu meni. Jäipä kirjoittelukin vähemmälle, mutta eipä se mitään... Koska en mennyt vapputorille, vältyin suurimmilta kiusauksilta.
Vappuaattona syömiseni oli päivällä samaa luokkaa kuin aiempina päivinä, mutta illalla meninkin sitten Saapas-operaatioon (seurakunnan erityisnuorisotyön/etsivän nuorisotyön vapaaehtoistoimintaa), mikä tarkoitti pitkän illan mittaista tallustelua ympäri Kaivaria. Tästä seurasi, että tarjolla ollut välipala maistui... Söin pitkän illan aikana useamman leivän, vähän karkkia, pari munkkia, keittoa, rahkaa, viinirypäleitä, pullan. Ai kauhia, tälleen kirjoitettuna näyttää paljon enemmältä, kuin miltä se tuntui... Toki kävelyä tuli sen verran, että kulutettuakin tuli ja varsinkin, kun olin aloittanut päiväni käymällä salilla.
Vappupäivän aloitin puurolla ja ruoaksi syötiin yhdessä kämppiksen kanssa keitettyjä perunoita ja kanakastiketta (taisi olla kermaan tehty) ja sitten menimme vielä piknikille pihalle ja siinähän tuli sitten hörpittyä simaa, lasillinen valkkaria, syötyä pähkinöitä, keksejä, viinirypäleitä. Illalla menimme Kaivohuoneelle keikalle ja siellähän tuli sitten tanssittua taas itsensä hikeen ja reidet kipeiksi (vaikka olivat kyllä valmiiksi jo edellisen päivän salilta). Kotimatkalla piti nälkään ostaa täytetty patonki. Vappu ei tosin taida jäädä tähän, vaan viikonloppuna menen vanhempien luokse, missä on vielä jotain perinteisiä vappuherkkuja säästetty minulle. Pitäisi varmaan tehdä etukäteissuunnitelma, mitä aion syödä, ettei vallan menisi mässäilyksi...
Eilen aloitin aamun banaanilla, raejuustolla ja teellä. Ampaisin pienelle kävely-/hölkkälenkille jonka päätteeksi venyttelin oikein pitkän kaavan mukaan telkkarin ääressä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä sen jälkeen ei reisissä ja pakaroissa tuntunut enää yhtään :). Päivällissalaatin jälkeen tulikin taas vedettyä muutama keksi. Ennen yövuoroon menoa vielä pari ruisleipä, joiden päällä avocadoa (johon lisää mustapippuria ja sitruunamehua, nam).
Kun tässä pohdin näitä syömisiäni, niin ei tämä nyt mitään ihan hervotonta mässäilyä ole, mutta ei tällaisella lepsuilulla laihtumaankaan pääse. Ongelmani eivät (ainakaan tässä vaiheessa) ole karkit, sipsit tms. huonot herkut, vaan enemmänkin viattomat "pienet pahat". Huomaan, että ylimääräinen napsiminen tapahtuu pääosin sosiaalisten tilanteiden yhteydessä, kun joku muu on vaikkapa laittanut tarjolle syötävää, eikä tarvitse itse tehdä tai ostaa. Myös pikkunälkään tulee syötyä. Voisin yrittää kevyiden salaattien sijaan panostaa siihen, että tekisin oikean kunnon ruoan, jolla nälkä lähtisi kunnolla ja olisi täydempi olo. Toisaalta salaatit ovat niin hyviä ja helppoja ja pieneen näläntunteeseen alkaa jo pikkuhiljaa tottuakin :)
Nyt aikomuksena kirmata pienimuotoiselle lenkille ja sen jälkeen nukkua yövuoron jälkeisiä univelkoja hiukkasen pois. Lenkkarini ovat ikävä kyllä vanhempien luona (mitäpä minä niillä täällä tekisin, kun enhän minä lenkkeile), mutta päätin, että tällaisella kuivalla ilmalla sisäpelikengät saavat hoitaa sitä virkaa, ettei homma nyt kenkiin tyssäisi ;)
Vappuaattona syömiseni oli päivällä samaa luokkaa kuin aiempina päivinä, mutta illalla meninkin sitten Saapas-operaatioon (seurakunnan erityisnuorisotyön/etsivän nuorisotyön vapaaehtoistoimintaa), mikä tarkoitti pitkän illan mittaista tallustelua ympäri Kaivaria. Tästä seurasi, että tarjolla ollut välipala maistui... Söin pitkän illan aikana useamman leivän, vähän karkkia, pari munkkia, keittoa, rahkaa, viinirypäleitä, pullan. Ai kauhia, tälleen kirjoitettuna näyttää paljon enemmältä, kuin miltä se tuntui... Toki kävelyä tuli sen verran, että kulutettuakin tuli ja varsinkin, kun olin aloittanut päiväni käymällä salilla.
Vappupäivän aloitin puurolla ja ruoaksi syötiin yhdessä kämppiksen kanssa keitettyjä perunoita ja kanakastiketta (taisi olla kermaan tehty) ja sitten menimme vielä piknikille pihalle ja siinähän tuli sitten hörpittyä simaa, lasillinen valkkaria, syötyä pähkinöitä, keksejä, viinirypäleitä. Illalla menimme Kaivohuoneelle keikalle ja siellähän tuli sitten tanssittua taas itsensä hikeen ja reidet kipeiksi (vaikka olivat kyllä valmiiksi jo edellisen päivän salilta). Kotimatkalla piti nälkään ostaa täytetty patonki. Vappu ei tosin taida jäädä tähän, vaan viikonloppuna menen vanhempien luokse, missä on vielä jotain perinteisiä vappuherkkuja säästetty minulle. Pitäisi varmaan tehdä etukäteissuunnitelma, mitä aion syödä, ettei vallan menisi mässäilyksi...
Eilen aloitin aamun banaanilla, raejuustolla ja teellä. Ampaisin pienelle kävely-/hölkkälenkille jonka päätteeksi venyttelin oikein pitkän kaavan mukaan telkkarin ääressä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä sen jälkeen ei reisissä ja pakaroissa tuntunut enää yhtään :). Päivällissalaatin jälkeen tulikin taas vedettyä muutama keksi. Ennen yövuoroon menoa vielä pari ruisleipä, joiden päällä avocadoa (johon lisää mustapippuria ja sitruunamehua, nam).
Kun tässä pohdin näitä syömisiäni, niin ei tämä nyt mitään ihan hervotonta mässäilyä ole, mutta ei tällaisella lepsuilulla laihtumaankaan pääse. Ongelmani eivät (ainakaan tässä vaiheessa) ole karkit, sipsit tms. huonot herkut, vaan enemmänkin viattomat "pienet pahat". Huomaan, että ylimääräinen napsiminen tapahtuu pääosin sosiaalisten tilanteiden yhteydessä, kun joku muu on vaikkapa laittanut tarjolle syötävää, eikä tarvitse itse tehdä tai ostaa. Myös pikkunälkään tulee syötyä. Voisin yrittää kevyiden salaattien sijaan panostaa siihen, että tekisin oikean kunnon ruoan, jolla nälkä lähtisi kunnolla ja olisi täydempi olo. Toisaalta salaatit ovat niin hyviä ja helppoja ja pieneen näläntunteeseen alkaa jo pikkuhiljaa tottuakin :)
Nyt aikomuksena kirmata pienimuotoiselle lenkille ja sen jälkeen nukkua yövuoron jälkeisiä univelkoja hiukkasen pois. Lenkkarini ovat ikävä kyllä vanhempien luona (mitäpä minä niillä täällä tekisin, kun enhän minä lenkkeile), mutta päätin, että tällaisella kuivalla ilmalla sisäpelikengät saavat hoitaa sitä virkaa, ettei homma nyt kenkiin tyssäisi ;)
 |
| Tää on niin totta! Ei pidä luovuttaa |
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Joku naseva otsikko
Tänään vaakani näyttää n.89kg. Minun pituudellani (n.173cm) se tarkoittaa painoindeksiä 29,7 eli juuri ja juuri lievä lihavuus. Yksikin kilo lisää ja se kallistuu merkittävän lihavuuden puolelle. Tässä vaiheessa asiaan on helpompi puuttua kuin myöhemmin; kilot kuitenkin kertyvät helposti huomaamatta, jos ei asiaan kiinnitä huomiota.
Pitkän aikavälin tavoitteeni on normaalipaino, eli alle 75kg. Pudotettavia kiloja tästä tulee 14. (Toki kaikkein pisimmän aikavälin tavoite on painonhallinta sitten, kun tavoitepaino on saavutettu. Siinä riittää työtä vaikka koko loppuiäksi)
Ensimmäiseksi välitavoitteekseni otan <85 kg
Toinen ilta putkeen tanssimista. Jee!!! Ehkä kivoin liikuntamuoto, mitä tiedän. Seuraavaksi pitäisikin sitten innostua muustakin liikunnasta kuten lenkkeilystä ja salilla käymisestä. Tai salilla käyminen onkin tosi kivaa, mutta josko jollain konstilla saisi itsensä raahattua sinne säännöllisesti... Nyt ajatuksissa on huomenna käydä salilla. Ja tarkoitus olisi toteuttaa tämä ajatus :)
Tänään aamupalaksi pari siivua leipää, joiden päällä kalaa ja avokadoa sekä teetä. Luokkatoverin luona ryhmätöitä tehdessä söin teeleipää ja sorruin herkuttelemaan marengeilla. Ruoaksi salaattia (melko samanlaista kuin eilen, mutta lisäksi garia, jota toin viime syksynä Ghanasta). Illalla pari avocado-leipää. Ruoan kanssa minun pitäisi yrittää muistaa mieluummin paljon pieniä aterioita kuin vähän isoja annoksia.
Se onkin yksi seuraavista kehittymishaasteistani...
Pitkän aikavälin tavoitteeni on normaalipaino, eli alle 75kg. Pudotettavia kiloja tästä tulee 14. (Toki kaikkein pisimmän aikavälin tavoite on painonhallinta sitten, kun tavoitepaino on saavutettu. Siinä riittää työtä vaikka koko loppuiäksi)
Ensimmäiseksi välitavoitteekseni otan <85 kg
Toinen ilta putkeen tanssimista. Jee!!! Ehkä kivoin liikuntamuoto, mitä tiedän. Seuraavaksi pitäisikin sitten innostua muustakin liikunnasta kuten lenkkeilystä ja salilla käymisestä. Tai salilla käyminen onkin tosi kivaa, mutta josko jollain konstilla saisi itsensä raahattua sinne säännöllisesti... Nyt ajatuksissa on huomenna käydä salilla. Ja tarkoitus olisi toteuttaa tämä ajatus :)
Tänään aamupalaksi pari siivua leipää, joiden päällä kalaa ja avokadoa sekä teetä. Luokkatoverin luona ryhmätöitä tehdessä söin teeleipää ja sorruin herkuttelemaan marengeilla. Ruoaksi salaattia (melko samanlaista kuin eilen, mutta lisäksi garia, jota toin viime syksynä Ghanasta). Illalla pari avocado-leipää. Ruoan kanssa minun pitäisi yrittää muistaa mieluummin paljon pieniä aterioita kuin vähän isoja annoksia.
Se onkin yksi seuraavista kehittymishaasteistani...
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Nälkäpeliäkö?
Vieläkään en ole saanut tavoitteita määriteltyä, mutta pyrin piakkoin
niistäkin kirjoitelemaan. Olisi tärkeä olla iso tavoite ja sopivia
välitavoitteita eikä vain epämääräinen "nyt minä aion
laihduttaa"-projekti, että oikeasti saisin tuloksia aikaan ja
pitkäjänteisyyttä pyrkiä niihin.
Melko vähällä syömisellä on tämä projekti alkanut: aamupalaksi banaani ja ruoaksi salaattia (jäävuorisalaattia, tomaattia, rukolaa, aurinkokuivattua tomaattia, raejuustoa ja kalaa. Nam!). Päivän aikana vähä syöminen toki näkyi illan aikana: muutama karkki, pulla, leipää, mandariini, raejuustoa, välipalapatukka, pari keksiä.
Ei nyt maailman huonoin valinta varsinkaan, kun määrä pysyi kohtuudessa, mutta osoittaa sen, että pitää olla tarkkana syömisten kanssa. Jos alan päivisin kerätä nälkää itselleni, kostautuu se ihan varmasti iltasyöpöttelynä. Viimeistään jossain vaiheessa. Muistutus itselle: laihdutus EI OLE nälkäpeliä! Lisäksi vähän mietityttää, että saanko ruoasta kaiken tarvistemani, kun tuntuu, että fokukseni on vain syötävän määrän minimoimisessa. Ja pitää myös muistaa pyrkiä vaihtelemaan ruokia, ettei kyllästyminen vesitä tätä hommaa.
Liikunnan suhteen innostus ei ole vielä noussut yhtä paljon kuin ruokailu suhteen. Kuitenkin tänään tuli kulutettua kaloreita tanssiseuran bileissä pari tuntia tanssien (sieltä tosin nuo houkutukset karkkiin ja pullaan). Sitä voisi ajatella, että tanssahtelu olisi kevyttä puuhaa, mutta se on kokonaisvaltaista liikuntaa ja hiki valuu... Eli kyllä tänäänkin jotain tuli tehtyä :)
Melko vähällä syömisellä on tämä projekti alkanut: aamupalaksi banaani ja ruoaksi salaattia (jäävuorisalaattia, tomaattia, rukolaa, aurinkokuivattua tomaattia, raejuustoa ja kalaa. Nam!). Päivän aikana vähä syöminen toki näkyi illan aikana: muutama karkki, pulla, leipää, mandariini, raejuustoa, välipalapatukka, pari keksiä.
Ei nyt maailman huonoin valinta varsinkaan, kun määrä pysyi kohtuudessa, mutta osoittaa sen, että pitää olla tarkkana syömisten kanssa. Jos alan päivisin kerätä nälkää itselleni, kostautuu se ihan varmasti iltasyöpöttelynä. Viimeistään jossain vaiheessa. Muistutus itselle: laihdutus EI OLE nälkäpeliä! Lisäksi vähän mietityttää, että saanko ruoasta kaiken tarvistemani, kun tuntuu, että fokukseni on vain syötävän määrän minimoimisessa. Ja pitää myös muistaa pyrkiä vaihtelemaan ruokia, ettei kyllästyminen vesitä tätä hommaa.
Liikunnan suhteen innostus ei ole vielä noussut yhtä paljon kuin ruokailu suhteen. Kuitenkin tänään tuli kulutettua kaloreita tanssiseuran bileissä pari tuntia tanssien (sieltä tosin nuo houkutukset karkkiin ja pullaan). Sitä voisi ajatella, että tanssahtelu olisi kevyttä puuhaa, mutta se on kokonaisvaltaista liikuntaa ja hiki valuu... Eli kyllä tänäänkin jotain tuli tehtyä :)
 |
| Googlesta löytyi konkretisoiva kuva motivaattoriksi |
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Tästä se lähtee
Ystävien ja tuttavien facebook-päivityksistä saa lukea jatkuvalla syötöllä innostusta urheilusta ja mitä mielenkiintoisemmista treeneistä. Määkin haluun olla yhtä reipas ja jaksavainen!
Telkkarissa pyörii monenmoista laihdutusohjelmaa, joissa kilot karisevat ja kalorit sulavat. Määkin haluun onnistua noin hyvin!
Kevät tulee, eli kaapista voi kaivaa kepeempiä vaatteita ja kaupassa hyllyt notkuu uusista ihanuuksista. Mää haluun mahtua niihin ja näyttää hyvältä!
Sen sijaan omasta peilistä katsoo vastaan virtahepo ja keittiössä ja kaupassa herkut huutavat tulla syödyiksi. Eipä auta muu, kuin ottaa itseä niskasta kiinni. Sitten mieleeni ryöpsähti niinkin villi idea kuin ottaa muista mallia ja ruveta kirjoittamaan blogia. Josko tämä toimisi hyvänä lisämotivaattorina, kun ilot ja onnistumiset saa jakaa ja repsahdukset tulee muidenkin kuin oman itsen tietoon ;)
Tänne blogiin olisi aikomuksena kirjoitella tuloksista ja tavoitteista (joita en ole vielä kerennyt määritellä), ruokailuista ja liikkumisista sekä yleisesti mieleen nousevista keventämiseen liittyvistä asioista. Mitään tiettyä kunto-ohjelmaa tai dieettiä ei ole tarkoitukseni noudattaa vaan kasvattaa itsekuria vastustamaan herkuttelua ja ylensyöntiä sekä lisätä liikunnan määrää. Toki kaikenlaisia laihdutusvinkkejä ja -ideoita voi kirjoitella kommenttikenttään...
Lykätäkseni prosessin liikkeelle kävin tänään ostamassa vaa'an. Tulosten näkemisen lisäksi hyötyä on siitä, kuinka hyvin vaa'alle nouseminen muistuttaa ja motivoi tekemään töitä tulosten eteen. Täytin jääkaappia salaattiaineksilla ja kävelin ylpeästi kaupan herkkuhyllyn läpi. Lisäksi perustin tämän ihq:n blogin. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle!
Telkkarissa pyörii monenmoista laihdutusohjelmaa, joissa kilot karisevat ja kalorit sulavat. Määkin haluun onnistua noin hyvin!
Kevät tulee, eli kaapista voi kaivaa kepeempiä vaatteita ja kaupassa hyllyt notkuu uusista ihanuuksista. Mää haluun mahtua niihin ja näyttää hyvältä!
Sen sijaan omasta peilistä katsoo vastaan virtahepo ja keittiössä ja kaupassa herkut huutavat tulla syödyiksi. Eipä auta muu, kuin ottaa itseä niskasta kiinni. Sitten mieleeni ryöpsähti niinkin villi idea kuin ottaa muista mallia ja ruveta kirjoittamaan blogia. Josko tämä toimisi hyvänä lisämotivaattorina, kun ilot ja onnistumiset saa jakaa ja repsahdukset tulee muidenkin kuin oman itsen tietoon ;)
Tänne blogiin olisi aikomuksena kirjoitella tuloksista ja tavoitteista (joita en ole vielä kerennyt määritellä), ruokailuista ja liikkumisista sekä yleisesti mieleen nousevista keventämiseen liittyvistä asioista. Mitään tiettyä kunto-ohjelmaa tai dieettiä ei ole tarkoitukseni noudattaa vaan kasvattaa itsekuria vastustamaan herkuttelua ja ylensyöntiä sekä lisätä liikunnan määrää. Toki kaikenlaisia laihdutusvinkkejä ja -ideoita voi kirjoitella kommenttikenttään...
Lykätäkseni prosessin liikkeelle kävin tänään ostamassa vaa'an. Tulosten näkemisen lisäksi hyötyä on siitä, kuinka hyvin vaa'alle nouseminen muistuttaa ja motivoi tekemään töitä tulosten eteen. Täytin jääkaappia salaattiaineksilla ja kävelin ylpeästi kaupan herkkuhyllyn läpi. Lisäksi perustin tämän ihq:n blogin. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)