Tänään näyteikkunoiden ohi kävellessäni vilkaisin pikaisesti peilikuvaani ja tajusin sen. Asia on ollut niin jo jonkin aikaa, mutta nyt sen ymmärsin. En nimittäin näe peilistäni lihavaa ihmistä. Näen ryhtiä, pienimmän vatsan ja kapeammat reidet. Samankaltainen fiilis oli tässä jokin aika sitten, kun rupesin housuja vaihtaessa ihmettelemään, missä takapuoleni on. Piti käydä peilistä tarkistamassa ja todentotta, se näytti hävinneen (mutta silloin en vielä tajunnut, että ihan tosiaan näen itseni kaikenkaikkiaan hoikempana kuin aiemmin).
En usko, että peilikuva/ulkonäköni olisi vielä kovin paljoa muuttunut, ajattelen että isompi muutos on tapahtunut korvien välissä. Seuraava kysymys onkin, onko se jatkon kannalta hyvä vai huono asia. Lisääkö se motivaatiota vai latistaako kaiken tyylin, "eihän tässä nyt juuri mitään tarvitse tehdäkään." Sen näkee tässä sitten, että mikä on vaikutus, mutta varokaa läskit, aion olla hereillä! Ja kaikenkaikkiaan tyytyväisyys omaan peilikuvaanhan on todella iso positiivinen asia.
Muutosta ajattelutavoissani huomasin näyteikkunoiden lisäksi ruokatiskillä. Treenien jälkeen teki mieli jo matkalla jotain syötävää (päädyin aika hyvään rahka-marja-mysli-juttuun) ja katseeni kiinnittyi suklaiseen, mehevään brownies-palaseen. Reaktioni oli seuraava: hmmmmmmikä kalorimäärä! (Alku siis luetaan sellaisella oih, mitä herkkua -äänensävyllä, mutta vaihtuukin suoraan päinvastaiseen reaktioon.) Eikä siis sellainen pakotettu reaktio, että "oi kuinka tekisi mieli, mutta en anna lupaa itselleni" vaan ihan aidosti kumpuava ajatus siitä, miten vastenmielistä treenien jälkeen olisi vetäistä vastaava energiapaukku. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin vahvasti tuntui tuolta, eli iloitsen tästä :)
Loppuun vielä luokkatoverin suusta noussut lausahdus laihdutukseen liittyen: "Suunta on alaspäin! Hyvällä tavalla."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti